Uusia yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja Turkuun ja Kaarinaan

0
79

”Ruokaa, rauhaa ja rinnalla kulkemista” – Kirkon Varikoilta myös työtä, tukea ja toimintamahdollisuuksia

Turussa ja Kaarinassa avataan uudet Varikko-nimiset seurakuntien kohtaamispaikat 15. syyskuuta. Varikot sijaitsevat Turun keskustassa Puutarhakadulla ja Varissuon kirkolla Kousankadulla sekä Kaarinan kirkolla.

Varikot tarjoavat yhteisöllistä toimintaa, lämmintä ruokaa ja tukea arjen haasteisiin.

Toiminta on suunnattu nuorille, perheille, yksinasuville, senioreille ja kaikille muillekin, jotka kaipaavat seuraa, merkityksellisyyttä tai tukea elämään.

Yhdessä tekeminen ja porukkaan kuuluminen ovat Varikoiden toiminnan ydintä. Toiminnalla pyritäänkin vastaamaan yhteisöjen hapertumisen ja yksinäisyyden lisääntymisen haasteisiin. Samalla Varikko on myös paikka olla ihan rauhassa – itsekseen tai yhdessä.

Varikoilla kuunnellaan ja annetaan tilaa olla omaan tahtiin, kannustetaan ja luodaan toiminnan mahdollisuuksia, rakennetaan yhteisöjä ja turvaverkkoja, synnytetään uutta vapaaehtoistoimintaa. Varikoilta saa myös tukea, esimerkiksi yksinäisyyteen, työn etsimiseen, päihdeongelmiin tai asunnottomuuteen.

– Tavoittelemme kulttuuria, joka vahvistaa kykyä vastata seurakuntalaisten muuttuviin tarpeisiin. Työtä tehdään jatkossa aina vaan vahvemmin seurakuntalaisten kanssa jokaisen voimavarat ja osaamiset tunnistaen, kuvaa yhteisen seurakuntatyön johtaja Teemu Hälli tiedotteessa.

Ruokaa, rauhaa ja rinnalla kulkemista.

Varikoiden toiminnan ytimessä on yhdessä syöminen. Ruokahetket tarjoavat tilaisuuden kohdata toisia ja hengähtää hetki arjen keskellä. Varikoiden kantavana teemana toimiikin ”ruokaa, rauhaa ja rinnalla kulkemista”. Yhteisöllisiin, ilmaisiin ruokailuihin ovat kaikki tervetulleita.

Ruokailuja on kaikilla Varikoilla kaksi kertaa viikossa ja tarkemmat tiedot niistä löytyvät Varikoiden sivuilta kirkonvarikko.fi.

– Meillä keskustan Varikolla on kaksi kertaa viikossa ilmainen Varikkolounas, kaksi kertaa viikossa avoin kahvila ja kerran viikossa hartaus & aamupuuro, keskustan Varikon johtaja Maria Rumpunen kertoo.

Varikot tarjoavat Täsmänä-hankkeen järjestämät ensimmäiset työpolut.

Varikoilla ensimmäiset viisitoista uutta työtoveria työskentelevät Varikoiden ruoanvalmistuksessa Henrikinkirkon keskuskeittiöllä, Varikoiden ruokatarjoilutehtävissä ja lounaskuljetuksissa.

Varikoiden toiminta perustuu kävijöiden osallistumiseen ja niiden toimintaa kehitetään kävijöiden toiveiden, innostuksen ja sitoutumisen mukaan. Tilaa on niin vapaaehtoisina toiminnan vetäjinä kuin vapaaehtoisryhmissä. Varikko-tiimiin etsitään lämpimiä, käytännönläheisiä ja yhteistyökykyisiä ihmisiä rakentamaan arkea, jossa kukaan ei jää yksin.

– Toiminta on avointa ja vasta suunnitteilla. Kutsummekin kävijöitä tuomaan omia ideoitaan ja osaamistaan Varikolle. Varikon työntekijät voivat olla mahdollistamassa ja vahvistamassa kävijöiden omaa aktiivista tekemistä. Me tarjoamme paikan ja toiminnalle työntekijöiden tuen, sanoo Maria Rumpunen.

– Haluamme talon täyteen väkeä ottamaan Varikon omakseen. Pohdimme heidän kanssaan sitten yhdessä, mitä he arkeensa kaipaavat, lisää Rumpunen.

– Vaikka tuttuja vapaaehtoistoiminnan muotoja on siirretty seurakuntien ja Varhan ohjaukseen, Varikot antavat myös vapaaehtoisille alustan sekä uudelle että vanhalle tutulle tekemiselle, kannustaa Teemu Hälli.

Varikkojen avajaisviikkoa vietetään 15.–21. syyskuuta. Varikon kyläjuhlat pidetään Kaarinan Varikolla torstaina 18.9. Varissuon Varikon avajaismessu bändeineen ja ruokailuineen Varissuon kirkossa sunnuntaina 21.9. klo 12. Avajaisviikon tarkempi ohjelma sekä Varikoiden viikko-toiminta on nähtävillä kunkin Varikon omilla verkkosivuilla osoitteessa kirkonvarikko.fi.

Turun Seutusanomat

 

 

Varissuon Varikon tarjoilutehtävissä diakoni Katja Laaksonen. Kuva: Simo Ahtee.
Varissuon Varikon tarjoilutehtävissä diakoni Katja Laaksonen. Kuva: Simo Ahtee.