Sydänliiton sydäniskurirekisteri on vaarassa sulkeutua rahoituksen puutteessa. Alueen yrittäjät ovat lähteneet mukaan etsimään ratkaisua yhdessä järjestökentän ohjaaman Auttamisesta Arkea -palvelun kautta.
Sydänliiton liki kymmenen vuotta ylläpitämä sydäniskurirekisteri defi.fi on vaarassa sulkeutua. Rekisteristä näkee lähellä sijaitsevat sydäniskurit kartalta. Palvelu on ollut katkolla kolmen vuoden ajan rahoituksen puutteen seurauksena. Nyt sen tulevaisuus on vaakalaudalla.
Joka vuosi noin 3.000 suomalaisen sydän pysähtyy sairaalan ulkopuolella. Tuolloin jokaisella sekunnilla on merkitys. Defi.fi -rekisteristä näkee nopeasti ja helposti, missä lähin sydäniskuri sijaitsee. Jokaisella metrillä on suuri merkitys.
Nyt kotimaiset yritykset voivat olla mukana pelastamassa elintärkeää palvelua ja oikeita ihmishenkiä muun muassa Sydänliiton kumppanin Auttamisesta Arkean kautta.
Turun alueen yritykset kantavat yhteiskuntavastuuta.
– Tilanne defi.fi -palvelun kanssa on tosi väärin. Kun mietin, mitä kaikkea valtio miljardiluokalla rahoittaa, luulisi puuttuvan 50.000–60.000 euron rahoituksen löytyvän. On käsittämätöntä, ettei valtio tue toimintaa. Mutta jos ei valtio rahoita toimintaa, kyllä sellainen 60.000 euroa jotenkin saadaan kasaan, sanoo RE/MAX Ainoan yrittäjä Jari-Pekka Laiho tiedotteessa.
– Sydänliitolle lahjoittaminen on nyt ajankohtaista. Jos rahaa ei ohjata heille, elintärkeä palvelu loppuu, sanoo RE/MAX Omaan Kotiin yrittäjä Rainer Nilovaara.
– Kaikkien yritysten ja yksittäisten ihmisten, jotka pystyvät auttamaan, täytyy auttaa ja kantaa yhteiskunnallista vastuuta, jatkaa Laiho.
Auttamisesta Arkea etsii ratkaisuja järjestöjen leikkauksiin.
RE/MAX Ainoa sekä RE/MAX OmaanKotiin ovat tarjonneet Auttamisesta Arkean lahjoituskortteja kauppalahjoina asiakkailleen jo parin vuoden ajan.
Lahjoituskorttien vastaanottajat pystyvät kohdistamaan kortille ladatun lahjoitussumman itselleen tärkeään hyväntekeväisyyskohteeseen. Valittavana on yli 400 eri kohdetta, mukaan lukien Sydänliitto. Sydänliitolle ohjautuvilla lahjoituksilla rahoitetaan koko liiton toimintaa kuten defi.fi-palvelua.
Auttamisesta Arkea ohjaa koko lahjoitettavan summan kortin vastaanottajan vapaasti valitsemaan kohteeseen. Vastuullisella yrityslahjalla ja yritysten aktiivisuudella pystytään parhaimmillaan pelastamaan ihmishenkiä.
– On hyvä, että Auttamisesta Arkean kohteet ovat suomalaisia ja apu jää Suomeen, Jari-Pekka Laiho sanoo.
– Auttamisesta Arkea on helppo tapa tehdä hyvää ja lahjoituskortti on kauppalahja, joka sopii kaikille. Tämä on tosi helppo tapa lahjoittaa ja kantaa vastuuta. Lisäksi yhteistyö kertoo yrityksen asenteesta ja arvoista, toteaa Rainer Nilovaara.
Turun Seutusanomat
Tiesitkö?
• Auttamisesta Arkea on valtakunnallinen auttamisen järjestelmä, joka yhdistää auttajat ja avunsaajat tekemällä kotimaisten järjestöjen tukemisesta helppoa ja läpinäkyvää yhdessä järjestöjen kanssa. Yhteistyössä on mukana satoja suomalaisia lahjoituskohteita sosiaali-, terveys-, nuoriso-, eläin-, ympäristö- ja pelastusalalta sekä urheiluseuroista.