Turun pääkirjaston Tieto-osastolla on 29. syyskuuta asti esillä Mielimaissa-projektin tuottama näyttely. Näyttelyopastus pidetään sunnuntaina 28.9. kello 12.
Mielimaissa – mitä muut eivät näe -näyttely käsittelee masennusta ja mielenterveysongelmia henkilökohtaisten tarinoiden kautta, kaunistelematta ja rehellisesti.
Projektin tavoitteena on helpottaa mielenterveysongelmista puhumista, tarjota vertaistukea ja murtaa masennukseen liittyviä tabuja. Projektin turkulaiset tekijät, valokuvaajat Vesa Tyni ja Jari Laurén haluavat rakentaa moniäänisempää kuvaa masennuksesta valtamediassa usein toistuvien sankaritarinoiden rinnalle.
“Raatorehellistä”, “Laajensi näkemystä, hienosti sanoitettua pimeää”, “Avasi tilannetta kumppanini kanssa”, “Haluan kiittää siitä oivalluksesta, kun puhuitte masennuksesta sairautena, ei ominaisuutena ”. Näyttelyiden herättämät kommentit ja palaute kertoo, että projekti on monille merkityksellinen ja motivoi taiteilijoita jatkamaan.
Mielimaissa-projektin yli 40 näyttelyn kiertueen paikat löytyvät näyttelykalenterista. Tyni ja Laurén ovat etsineet näyttelyilleen pääsymaksuttomia ja helposti saavutettavia tiloja ja näyttelyiden yhteydessä he myös järjestävät työpajoja, joissa masennusta ja henkilökuvausta käsitellään keskustellen ja valokuvaamalla.
Mielimaissa-projektiin voi jatkuvasti hakea mukaan.
Muotokuvien lähtökohtana on aina kuvattavan henkilökohtainen kokemus ja kertomus. Teosten kuvausympäristöt ovat konkreettisia fyysisiä tiloja, ei kuvamanipuloinnilla toteutettuja. Näin kuvien henkilöt pääsevät kokemaan sen ympäristön, joka heidän masennuskokemukseensa liittyy.
Jokaisen muotokuvan rinnalla julkaistaan teksti, jossa kuvan henkilö kertoo tarinansa. Tekstit taltioitujen haastatteluiden pohjalta toimittaa äidinkielenopettaja Tuomo Polo. Kaikki Mielimaissa-projektin teoskuvat ja niihin liittyvät tekstit julkaistaan myös projektin verkkosivuilla www.mielimaissa.fi.
Projektista tehdyn tutkimuksen mukaan Mielimaissa-näyttelyt ovat selvästi lisänneet tietoisuutta masennuksesta. Hämeen ammattikorkeakoulusta sosionomiksi valmistunut Jenni Lankinen tutki opinnäytetyössään Mielimaissa-projektin vaikutuksia ja taide- ja kulttuurilähtöisiä menetelmiä tietoisuuden välittäjinä. Lankinen keräsi tutkimuksen aineiston kyselylomakkeen avulla heinäkuussa 2022 gallerianäyttelyssä Porissa.
– Masennus kosketti henkilökohtaisesti jopa 89 prosenttia tutkimukseen osallistuneista näyttelyvieraista. Siitä huolimatta yli puolet kyselyyn vastanneista kokivat näyttelyn muuttaneen heidän asenteitaan ja ajatuksiaan masennusta kohtaan. Lähes jokainen vastaajista koki näyttelyn nähtyään ymmärtävänsä masennukseen sairastunutta paremmin, Lankinen kertoo.
Miten Mielimaissa-projekti sai alkunsa?
Vuonna 2016 valokuvaajat Vesa Tyni ja Jari Laurén joutuivat kumpikin kohtaamaan mielenterveyden ongelmat läheltä. Miehet eivät silloin tunteneet toisiaan.
Vesa Tynin tutoroitavana ollut valokuvauksen opiskelija päätyi itsemurhaan. Surullinen asia aiheutti monenlaisia tunteita. Tyni oli yllättynyt ja pahoillaan, koska ei ollut havainnut mitään masennuksen merkkejä, eikä voinut auttaa mitenkään.
Olisiko hän osannut ymmärtää tai tukea, jos opiskelija olisi kertonut tunteistaan? Voisiko aiheesta tehdä jonkinlaisen projektin, jotta oppisi itse mielenterveyden ongelmista ja auttaisi muita samassa tilanteessa olevia?
Samaan aikaan Jari Laurén oli toipumassa vakavasta masennuksesta, joka oli ollut lähellä tuhota hänet kokonaan. Parantumisen edetessä terapian ja psykiatrian avulla Laurén päätti, että hän haluaisi jättää jäljen kokemastaan, ja siitä, että aina ei pärjää yksin. Ei ilman apua.
Syntyi ajatus muotokuvasta. Laurén otti yhteyttä Tyniin ja kertoi tarinansa. Tämä vastasi nopeasti ja kertoi, kuinka hienoa on, että juuri hän sai viestin. Miehet tapasivat ja huomasivat, että heitä yhdisti luova intohimo, estetiikan taju sekä eräänlainen tarinankertojuus. Yhteinen Mielimaissa-projekti sai alkunsa ja ensimmäiseen muotokuvaan asettui toinen projektin tekijöistä.
– Projektin nimi on sanaleikki, joka kertoo mielenterveysongelmien ytimen. Se on oma maailmansa, jossa kellään muulla ei ole sijaa olla. Nämä maailmat haluamme kuvata. Autamme ihmisiä kurkistamaan näihin maailmoihin ja toivottavasti myös niistä ulos, projektin turkulaistekijät Vesa Tyni ja Jari Laurén kertovat tiedotteessa.
Turun Seutusanomat
Tiesitkö?
• Mielimaissa-näyttelyn järjestämisestä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä projektin tekijöihin Vesa Tyniin ja Jari Lauréniin: info@mielimaissa.fi






