Turkulaiselle Mustafe Muuselle Inhimillinen kädenojennus -tunnustus

0
176

Kansainvälisenä Punaisen Ristin päivänä 8. toukokuuta luovutettiin Inhimillinen kädenojennus -tunnustus turkulaiselle kestävyysjuoksija Mustafe Muuselle.

Tiedotteessa Suomen Punainen Risti taustoittaa, että Muuse on aktiivisesti edistänyt syrjimättömyyttä sekä urheilun maailmassa että sen ulkopuolella. Hän on kannustanut monista eri taustoista tulevia lapsia ja nuoria uskomaan itseensä ja unelmiinsa.

Maahan muuttaneiden vanhempien lapsena Muuse on kertonut rohkeasti myös itse kohtaamastaan rasismista ja kannustanut ihmisiä vuoropuheluun.

– Inhimillisyyttä ja ymmärtäväisyyttä tarvittaisiin entistä enemmän. Julkisesta keskustelusta tulee usein paha mieli muiden puolesta. Toivon, että menisimme ajattelussamme siihen suuntaan, että jokainen meistä on ihminen. Heikkoina hetkinä, joita jokaiselle elämässä tulee, voimme auttaa ja keskustella, Muuse korostaa tiedotteen mukaan.

Mustafe Muuse on erityisesti kannustanut puuttumaan Suomessa yleiseen vaikenemisen kulttuuriin.

Unelmien tavoittelemiseen tarvitaan yksilöiden rohkaisemisen lisäksi tukea, jotta kukaan ei jäisi yksin. Jokaisen on tärkeää puuttua arjessa kohtaamiinsa rasistisiin tilanteisiin.

– Vaikenemista pidetään neutraalina asiana, mutta se ei ole koskaan neutraalia. Ulkopuolisella on valta ja vastuu puuttua. Sivuuttamalla tilanteen antaa hiljaisen hyväksynnän vääryydelle. Joskus tärkeintä on kuunnella, mitä tunteita tilanne on herättänyt – ja kertoa, että ihmisessä itsessään ei ole mitään väärää.

Viimeksi Muusen pitämä puhe tammikuisessa Urheilugaalassa on herättänyt keskustelua myös urheilijoiden merkityksestä yhteiskunnallisen keskustelun kävijöinä. Muuse on toiminut esikuvana muille urheilijoille siitä, miten tavoitteellisen huippu-urheilun ja arvojen puolesta puhumisen voi yhdistää.

– Muuse rakentaa esimerkillään ja puheillaan maailmaa, jossa kilpaillaan siitä, kuka auttaa ensimmäisenä. Tämä on se maailma, jota juuri nyt tarvitaan, ja jota haluamme myös Punaisena Ristinä edistää. Muusen esimerkki osoittaa, että yksittäisten ihmisten sanoilla ja teoilla on merkitystä, sanoo Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Elli Aaltonen.

Suomen Punainen Risti myöntää Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on erityisen ansioitunut inhimillisten teemojen, arvojen ja toiminnan edistäjänä Suomessa. Tunnustus on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1988.

Turun Seutusanomat