Suomi irtautuu Ottawan sopimuksesta – askel taaksepäin rauhan tiellä

MIELIPIDE.

Rauhaa ei rakenneta valmistautumalla sotaan. Tämä periaate on yksi kansainvälisen vakauden kulmakivistä. Ottawan sopimus, joka alun perin luotiin vähentämään jalkaväkimiinojen aiheuttamia siviilivahinkoja, on ollut merkittävä askel kohti turvallisempaa ja inhimillisempää maailmaa. Jalkaväkimiinat ovat konfliktialueilla aiheuttaneet valtavia määriä siviilikuolemia – eivätkä nämä luvut ole vain tilastoja, vaan tuhansia menetettyjä ihmishenkiä.

Hallitus on nyt linjannut puolustusmäärärahojen nostamisesta ja Ottawan sopimuksesta irtautumisen valmistelusta. Hintalappu tälle uudelle linjaukselle on valtava – puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan maavoimien uudistamisen kustannukset voivat nousta jopa 15 miljardiin euroon.

Tämä ei ole vain budjettilinjaus – tämä on arvovalinta. Samaan aikaan kun puolustukseen käytetään enemmän rahaa, koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja muista peruspalveluista leikataan. Suomi köyhtyy sisäisesti samalla kun sitä puolustetaan ulkoisesti. Tällainen kehitys tulee uhkaamaan Suomen sisäistä turvallisuutta köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntyessä.

Politiikan keskiössä pitäisi olla kansan hyvinvointi. Nykyiset päätökset kuitenkin vaikuttavat ajavan erityisesti omistavan luokan etuja, kun varallisuuserot kasvavat ja pienituloisten asema heikkenee.

Jalkaväkimiinat eivät kuulu sivistyneeseen maailmaan – ja Suomi ei saa olla se valtio, joka päättää ottaa askeleen taaksepäin globaalista vastuullisuudesta. Tämä ei ole vain sotilaallinen päätös, vaan perimmäinen kysymys siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa.

Mirja-Riitta Sjöholm, KD
Kunta- ja aluevaalit