Kevään puhutuimmat teemat vaalikentällä

0
497

Sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyminen hyvinvointialueille nosti varhaiskasvatuksen järjestämisen kunnan tärkeimpien tehtävien joukkoon.

VAALIT.

Varhaiskasvattajien verkosto järjesti maaliskuussa Laadukasta varhaiskasvatusta – yhdessä! -keskustelutilaisuuden Turun pääkirjastolla osana kuntavaalikiertuettaan. Kuntalaisten kannalta varhaiskasvatuksen järjestäminen on yksi kevään vaalien tärkeimmistä teemoista.

Yksityisten varhaiskasvatustoimijoiden organisoima kuntavaalikiertue käynnistyi täältä, sillä Turun yksityisellä varhaiskasvatuksella on pitkät perinteet ja laaja, hyvä yhteistyö. Yksityinen varhaiskasvatus tarjoaa perheille laajasti vaihtoehtoja ja valinnanvapautta.

Noin 31 prosenttia oleva yksityisten osuus koostuu sekä yhdistyspohjaisista päiväkodeista että yritystoimintana varhaiskasvatusta järjestävistä.  Kumppanuuteen perustuva yhteistyö yksityisen ja kaupungin varhaiskasvatuksen välillä on molempien tahtotila, mikä useasti todettiin keskusteluissa.

Keskustelussa peräänkuulutettiin ja kaivattiin kustannusten avoimempaa avaamista ja vertailukelpoisuutta yksityisen ja kaupungin välillä. Nyt sitä ei Turussa eikä valtakunnallisestikaan ole. Kustannusten vertailukelpoisuus on yhtenä kohtana juuri lausuntokierroksella olevassa varhaiskasvatuksen palveluseteliä säätävässä laissa ja sai kannatusta kaikilta osallistujilta.

Keskustelun keskiöön nousi odotetusti palveluseteli.

Se on kunnalle järjestämisen tapa, jonka käyttöönotosta kunta päättää itse.

Turun päätös olla tekemättä indeksiin sidottua palvelusetelin korotusta vuonna 2025, vaikka palvelusetelin käyttöä säätelevä sääntökirja sitä edellyttäisi, herätti tilaisuudessa vahvaa keskustelua.

Suurimmalle osalle panelisteja tieto siitä, että palvelusetelillä tuotettu varhaiskasvatus on merkittävästi edullisempaa kaupungille kuin oma palvelutuotanto, oli uusi ja kiinnostava kaupungin taloustilanteenkin näkökulmasta. Valtakunnallisesti Halin selvityksen (2022–2023) mukaan palvelusetelillä tuotettu varhaiskasvatus on noin 20 prosenttia edullisempaa, Turussa vastaava luku on noin 15 prosenttia.

Yksityisen varhaiskasvatuksen toimijat muistuttivat, että Turun päätös siirtää esikoululaiset kouluille yhdistettynä päätökseen olla korottamatta palvelusetelin arvoa samanaikaisesti ajaa kuitenkin useita pieniä yksityisiä päiväkoteja taloudellisesti mahdottomaan tilanteeseen.

Tilaisuuden järjestäjänä ja kutsujana toimi yksityisten varhaiskasvatustoimijoiden verkosto. Organisoinnista vastasivat yhteistyössä Pilke Päiväkodit, Touhula Päiväkodit, Norlandia sekä Verkanappulat.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

  • Varhaiskasvattajien verkoston kuntavaalikiertue alkoi Turusta, josta se jatkui kahdeksaan muuhun suomalaiseen kaupunkiin.
  • Keskustelun olennaisiksi kysymyksiksi nousivat, mitä laadukas varhaiskasvatus tarkoittaa ja miten laadukasta varhaiskasvatusta voidaan tuottaa kustannustehokkaasti.