
Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen asemakaavoitus etenee kahdessa vaiheessa.
TURKU.
Kupittaan ja Itäharjun yhdistävän Kupittaan kärjen hankkeen myötä rakentuu työpaikkojen, asumisen ja palveluiden vetovoimainen keskittymä. Kupittaan kärjen asemakaava edistää Turun Tiedepuiston kehittymistä laajentaen kaupunkiympäristöä Itäharjun vanhalle teollisuusalueelle. Kupittaan kärjen kaavoitus etenee kahdessa vaiheessa.
Päivitetty kaavaehdotus on 24.2.–25.3. uudelleen nähtävillä. Tavoitteena on viedä kaavaehdotus päätöksentekoon kesällä 2025 ja aloittaa rakentaminen vuoden 2026 alkuun mennessä. Kaavoituksen toinen vaihe pyritään käynnistämään kuluvan vuoden kevään aikana.
Alueen vireillä oleva asemakaavamuutos laaditaan Itäharjun ja Kupittaan kaupunginosiin. Ensimmäisen vaiheen suunnittelualueen koko on noin 11,4 hehtaaria ja alueen kerrosala on noin 184.000 k-m2. Asukkaita koko Kupittaan kärjen alueelle odotetaan yli 3.000, työpaikkoja noin 8.500 ja Taito-kampukseen oppilaita noin 3.000.
Koko aluetta koskeva, kesäkuussa 2024 valmistunut asemakaavan viitesuunnitelma laadittiin tiiviissä yhteistyössä Turun kaupungin, Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen ja maanomistajien kanssa. Toisen vaiheen asemakaava laaditaan myöhemmin samojen tavoitteiden pohjalta.
Kupittaan kärjen asemakaavan maankäyttö perustuu keskustamaiseen umpikorttelirakenteeseen.
Alueen ytimen muodostaa Taito-kampus, korkean rakentamisen kohteet, hybriditilat sekä pysäköintiratkaisut ja joukkoliikennepysäkit.
– Alueen suunnitteluratkaisuissa painotetaan jalankulkuympäristön viihtyisyyttä ja maantasokerroksen elävyyttä. Ilmattarenkadun varteen muodostuu kaksi uutta puistoa sekä aukioiden sarja. Ilmattarenpuiston keskellä säilyy vanha teollisuusrakennus Halisten Vehnämylly. Muutoin alueen nykyinen rakennuskanta tullaan kaavan toteutuessa purkamaan, Turun kaupungin maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi.
Liike- ja toimistorakentaminen painottuu Helsinginkadun ja joukkoliikennekadun läheisyyteen. Asuinpainotteiset korttelit sijoittuvat Itäharjun puolelle.
– Helsinginkadun uudelleen linjaus ja muuttaminen bulevardiksi mahdollistaa toimitilakortteleiden rakentamisen kadun varteen osin rautatien päälle. Kupittaan asema, suunnitellut liikennejärjestelyt ja mahdollisen raitiotien huomioiva joukkoliikennekäytävä tekevät alueesta monipuolisen liikkumisen solmukohdan, Lappi kiteyttää.
Uusi joukkoliikennekatu, Ilmattarenkatu, kulkee suunnittelualueen läpi Joukahaisenkadulta Helsinginkadun ylittävän kannen kautta Voimakadulle. Korttelirakenteen keskelle rakentuu rauhoitettu kävelypainotteinen alue sekä kattava pyöräilyn ja jalankulun verkosto. Pysäköinti sijaitsee kansirakenteen ja kortteleiden alla sekä keskitetysti Kalevanrampin vieressä laitoksessa.
Kaavoitus kehittää Tiedepuiston aluetta kokonaisuutena.
Turun Tiedepuisto on vetovoimainen osaamisen ja työpaikkojen keskittymä, jonka pitkäjänteinen kehitys vauhdittaa koko Turun kasvua. Alueen rakentumisen odotetaan jatkuvan 2070-luvulle saakka.
Itäharjun liittymän ja Itäharjun Voimakadun asemakaavojen suunnittelu pohjautuu Tiedepuiston visioon ja edistää kaupunkistrategian tavoitteita.
Itäharjun liittymä 13582-2018 -suunnittelualue sijoittuu Kupittaan kärjen kaakkoispuolelle Ilmarisenkadun ja rautatien rajaamalle alueelle. Suunnittelualueen koko on noin 8,8 hehtaaria. Asemakaavan on tarkoitus edetä päätöksentekoon vuoden 2025 aikana.
Itäharjun liittymän asemakaavamuutoksen tavoitteena on rautatien ja Helsinginkadun erottaman kahden kaupunkialueen yhdistäminen toisiinsa sekä uuden ajoliittymän rakentaminen Helsinginkadulta Itäharjun alueelle. Alueelle tavoitellaan keskustamaista korttelirakennetta, monipuolisia toimintoja ja elävää kaupunkia.
Itäharjun Voimakatu -suunnittelualue sijoittuu Voimakadun ja Kalevantien väliselle vyöhykkeelle. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 24,0 hehtaaria ja rakennusoikeutta on tulossa noin 187.600 k-m2:n verran. Asemakaava on nyt ehdotusvaiheessa ja sen on tarkoitus edetä päätöksentekoon vuoden 2025 aikana.
Voimakadun asemakaavan tavoitteena on muuttaa alue keskustamaiseksi asuinalueeksi noin 2.600–2.700 uudelle asukkaalle sekä mahdollistaa liiketilojen sijoittumisen alueelle. Suunnitelmana on nykyisen rakennuskannan vaiheittainen purkaminen ja Voimakadun muuttaminen joukkoliikennepainotteiseksi kaduksi.
Uudet korttelit kytketään keskustan ja lähialueen palveluihin sekä virkistysalueisiin sujuvilla pyöräilyn ja jalankulun yhteyksillä.
Turun Seutusanomat
Tiesitkö?
- Kupittaan kärjen päivitetyn asemakaavaehdotuksen muutos hyväksyttiin Turun kaupunginhallituksessa 10. helmikuuta.
- Asemakaavaehdotuksen aineistot ovat nähtävillä kaavan sivuilla: Kupittaan kärki 76-2023 | Turku.fi. Muistutuksen voi jättää 25.3. mennessä osoitteeseen: kaupunkisuunnittelu@turku.fitai Kaupunkiympäristö, Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, Kaavoitus, PL 355, 20101 Turku
- Kupittaan kärjen ensimmäisen vaiheen kaavaehdotus on tarkoitus viedä päätöksentekoon kesällä 2025. Siten Taito-kampuksen sekä infrahankkeen rakennustyöt voidaan aloittaa vuoden 2026 alkuun mennessä. Kaavoituksen toinen vaihe pyritään käynnistämään kuluvan vuoden kevään aikana.
- Kupittaan kärjen asemakaavan suunnittelualueen rajausta muutetaan siten, että Kalevantien varren korttelit 65 ja 66, Karjakadun varren kortteli 69 ja pääosa korttelista 33 sekä viereiset katu- ja liikennealueet jäävät ensimmäisen vaiheen ulkopuolelle. Pois jääneet alueet kaavoitetaan toisessa vaiheessa.
- Turun ammatti-instituutin käytössä olevat Aninkaistenkadun, Ruiskadun sekä Lemminkäisenkadun koulutalot pysyvät TAI:n käytössä Taito-kampuksen valmistumiseen saakka, eikä muihin väliaikaisiin tilajärjestelyihin tai rakennusten jatkokehityssuunnitelmien muutoksiin ole tarvetta.