TEATTERI.
Turun oopperataide ry:n Lemmenvirasto-musiikkikomedian lisäesitykset nähdään perjantaina 28.2. kello 17 ja torstaina 6.3. kello 18 Radisson Blu Marina Palacen Submarinassa.
Katriina Virran ja Anna Tuukkasen käsikirjoittaman ja ohjaaman Lemmenviraston ensi-ilta oli 10. tammikuuta. Suuren kysynnän vuoksi virastorakkautta pääsee vielä seuraamaan kahteen ylimääräiseen esitykseen.
Lemmenvirasto kertoo Maikusta, rakkaudessa pettyneestä kolmen lapsen yksinhuoltajasta, joka vihkii työkseen pareja Digi- ja väestötietovirastossa. Maikku antaa itsestään mielellään kyynisen kuvan, mutta mikä on totuus?
Näytelmän lauluista osan Virta ja Tuukkanen ovat säveltäneet näytelmää varten, osa on heidän tekemiään kuorosovituksia eri aikakausien laulu- ja instrumentaalimusiikista. Kappaleiden tyylit ja tunnelmat vaihtelevat ylevästä kansanomaiseen ja haikeasta riehakkaaseen. Luvassa on muun muassa räppiä, marssia, jenkkaa, vuorolaulua ja balladeja.
Päärooleissa nähdään 28.2. Rosmariini Mach ja Teemu Mustonen ja 6.3. Tarja Hemminki-Tuominen ja Teemu Mustonen. Esityksen aikana tarjoillaan salaatti-illallinen noutopöydästä. Lippuvaraukset: turunoopperataide@gmail.com
Turun Seutusanomat
