MUSIIKKI.
Hyvän mielen bilebändinä Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpien tähtien joukkoon viime vuosien aikana noussut Portion Boys on julkaissut uutta musiikkia. Näihin hommiin ei synnytä -kappaleen musiikkivideo julkaistiin uudenvuodenpäivänä 1. tammikuuta YouTube-alustalla.
Kappaleen musiikkivideoon Portion Boys osallisti kuulijoitansa, jotka saivat lähettää yhtyeen uuteen musiikkinäytteeseen sopivan videopätkän. Bändi valitsi niistä lempiotoksensa mukaan tuoreeseen Näihin hommiin ei synnytä -musavideoon, joka tehtiin joulukuussa 2024. Video on katsottavissa artikkelin alussa (linkki avautuu YouTubeen).
Videolla esiintyvät siis aidot arjen sankarit, duunarit ja työporukat, jotka tekevät yhteiskunnassamme tärkeää työtä. Alkukohtauksessa näkyy naantalilainen Keijo ”Kepa” Sipponen, joka lukee kahvihuoneessa Turun Seutusanomia.
– Olen muutamassa mainosvideossa ollut ja avustajana erilaisissa jutuissa, esimerkiksi Estonia-TV-sarjassa. Musavideon ohjaaja Joni Tuori muisti minut yhdestä hänen ohjaamastaan mainoksesta, Sipponen kertoo.
Portion Boys Official -YouTube-kanavalla Näihin hommiin ei synnytä -musiikkivideota on katsottu tähän mennessä 176 703 kertaa.
1.1.2025 julkaistu video on YouTuben trending-listalla Sijalla #1 – Nousussa (musiikki). Portion Boysilla on kanavallaan 74,4 tuhatta tilaajaa.
Alkunsa vuonna 2010 saanut Portion Boys on maamme suosituimpia bändejä. Yhtye yhdistää musiikissaan elementtejä suomiräpistä, popista ja elektronisesta tanssimusiikista.
Viimeistään vuoden 2023 Uuden Musiikin Kilpailussa tiensä kotimaisten rakastetuimpien bändien joukkoon ansiokkaasti raivannut Portion Boys saapuu keikkakalenterin mukaan Turun seudulle seuraavan kerran perjantaina 28. helmikuuta. Silloin yhtye valloittaa Naantalin Kylpylän.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Näihin hommiin ei synnytä -musiikkivideon tarjosi Kuljetusliike Sampo Prosi Oy.
Musiikkivideon ohjaus ja leikkaus: Joni Tuori
Kuvaus: Vihtori Valkama
Tuotantoassistentti: Roberto Puentes
Näihin hommiin ei synnytä -biisin voi kuunnella myös Spotifyssä.