Turun yliopisto tarjosi turvallisuusaiheisen kilpailun voittajalle suoran opiskelupaikan yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan.
KOULUTUS.
Kaarinan Piikkiössä sijaitsevan Suomen kristillisen yhteiskoulun lukio-opiskelija Elvira Himberg voitti valtakunnallisen Turpotietäjä 2024 -kilpailun, jonka finaali oli Helsingissä 29. marraskuuta.
– En ollut kuullut kilpailusta aikaisemmin, mutta päädyin osallistumaan siihen kokeilumielessä kun opettajamme vinkkasi aiheesta luokallemme. Olen ollut aina aika laajasti kiinnostunut maailman tapahtumista ja lukenut esimerkiksi aktiivisesti uutisia pienestä pitäen, Himberg kertoo.
Yhteiskuntaoppi ja historia alkoivat kiinnostaa Himbergiä enemmän yläkoulussa, ja lukiossa hän on perehtynyt erityisesti kansainväliseen politiikkaan.
– Erityiskiitos kuuluu yläkoulu- ja lukioaikaisille historian ja yhteiskuntaopin opettajilleni, jotka ovat innostaneet ja haastaneet pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä syvällisemmällä tasolla. Turvallisuuspolitiikka oli minulle kuitenkin aika vieras osa-alue, ja jouduinkin perehtymään siihen erikseen kisaa varten, Himberg jatkaa.
Turpotietäjä-alkukilpailut käytiin lukioissa lokakuussa.
Loppukilpailuun oli valikoitunut kahdeksan nuorta ympäri Suomen. Lukiolaisten turvallisuuspolitiikan ja kokonaisturvallisuuden tietämystä mittaava tietokilpailu perustuu erityisesti lukion YH3-kurssiin.
– Netissä näkyvien viimevuosien finaalikysymysten perusteella osasin odottaa haastavaa kisaa. Olin valmistautunut kertaamalla lukion aihetta käsitteleviä historian- ja yhteiskuntaopin kursseja, sekä lukemalla läpi kadettikunnan ylläpitämän Turvallisuuspolitiikan tietopankin, toteaa Elvira Himberg.
– Myös tämän vuoden finaali oli kovatasoinen, joten yllätyin voitostani. Kisan haastavuudesta huolimatta ilmapiiri oli kannustava, ja tehtävien lisäksi pääsimme muiden finalistien kanssa esimerkiksi kuuntelemaan turvallisuuspolitiikka-aiheista luentoa, lisää Himberg.
Kovatasoisen Turpotietäjä-kilpailun voittaja saa suoran opiskelupaikan Turun yliopistoon.
Yliopistossa Elvira Himbergiä odottaa siis paikka yhteiskuntatieteellisessa tiedekunnassa, poliittinen historia pääaineenaan.
– Olin suunnitellut hakevani Turun yliopiston yhteiskuntatieteelliseen jo ennen kuin päätin kisaan osallistumisesta. Siinä mielessä palkinto meni siis oikeaan osoitteeseen, ja suunnitelmissani on ottaa kyseinen opiskelupaikka vastaan kevään yhteishaussa, sanoo ensi keväänä lukiosta valmistuva Himberg.
Kilpailun kolme parasta palkittiin myös rahastipendein. Toiseksi sijoittui Eeli Ruuska Oulun Lyseon lukiosta ja kolmanneksi Aaro Kivenjuuri Helsingin Mäkelänrinteen lukiosta.
Turpotietäjä on turvallisuusaiheinen tietokilpailu, jonka järjestää Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto, Kadettikunta, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry sekä Turun yliopisto. Kilpailu järjestettiin viidennen kerran.
Katariina Mäkinen-Önsoy