Joulukuusi vaatii runsaasti vettä

Joulukuuselle on annettava reilusti vettä, muuten se kuivahtaa ja pudottaa neulasensa.

JOULU

Osa suomalaisista on vaivattomuuden vuoksi siirtynyt muoviseen joulukuuseen, mutta joidenkin mielestä ainoa oikea joulukuusi on aito perinteinen elävä kuusi.

Perinteinen kuusi vaatii hieman vaivannäköä, jotta sen saa kukoistamaan eikä se pudota valtavaa määrää neulasiaan.

Ensinnäkin kuusi on sulatettava kunnolla ennen sisätilaan asentamista. Jos kuusi on jäässä, sitä on sulatettava hitaasti – paras tila sulatukselle on viileä tila kuten varasto tai autotalli, jossa on muutama lämpöaste. Jotkut sulattavat kuusen pesutiloissa – silloin tulee suihkuttaa neulasto kylmällä vedellä heti sulatuksen aluksi ja toistaa kuusen suihkutus muutaman tunnin kuluttua.

Kuusen runko tulee sahata heti muutaman sentin matkalta ja tyvi laitetaan veteen – näin kuusi kestää pidempään.

Verkkoon pakattu kuusi kannattaa sulattaa verkon kanssa.

Parin-kolmen päivän sulatuksen jälkeen kuusi ravistellaan roskista ja asennetaan kuusenjalkaan.

Pesutiloissa kuusi sulaa nopeammin, alle vuorokaudessa.

Kuusenjalkaan asennettaessa kuusi sahataan tyvestä sopivan mittaiseksi, mutta runkoa ei kannata ohentaa, sillä kuori suojaa puuta ja auttaa kestämään pidempään.

Etenkin parin ensimmäisen päivän aikana on syytä useasti päivän aikana tarkastaa, että kuusenjalassa on runsaasti vettä. Kuusi on nimittäin janoinen ja saattaa hörpätä jopa nelisen litraa vettä vuorokaudessa.

Jos kuusi kuivuu, se ei enää toivu, vaan varistaa neulasiaan roimasti.

Lämpötila on myös merkittävä – kuusta ei sovi sijoittaa lähelle takkaa tai lämpöpattereita.

Joulukuusen hävittäminen vaihtelee asunnoittain ja asuinalueittain. Kuusi kannattaa oksasahan ja -saksien avulla leikellä pieniin osiin ja kuljettaa ulos esimerkiksi paperisäkissä.

Kuusen voi pieninä paloina polttaa tai hakettaa ja kompostoida. Sekäjätteisiin kuusi ei kuulu edes pilkottuna.

Kerros- ja rivitaloissa pitää tarkistaa taloyhtiön ohjeet joulukuusten hävittämiseen. Myös omakotitaloalueilla on nykyisin maksuttomia, keskitettyjä joulukuusten keräyksiä.