Tanssiryhmä Nefer on toiminut Turussa jo 30 vuotta

Tanssiryhmä Nefer Härmälän rotkolla, Maskussa, Kuva: Oskari Campomanes.
Tanssiryhmä Nefer Härmälän rotkolla, Maskussa. Kuva: Oskari Campomanes.

Elämän tanssi on itämaisen tanssin juhlaa. Elämän peli koostuu pienistä tarinoista ja tansseista swingin ja charlestonin aikakaudelta.

TURKU.

Turkulainen tanssiryhmä Nefer juhlistaa 30-vuotista historiaansa kahdella tansseilta ja tyyliltä erilaisella esityksellä. Samassa illassa nähdään Elämän tanssi ja Elämän peli esitykset, jotka ovat tavallaan jatkokertomusta ja liittyvät yhteen, mutta toimivat myös itsenäisinä esityksinä.

Neferin lisäksi molemmissa esityksissä esiintyy Neferin “veljestanssiryhmä” Sinuhe  ja Elämän tanssi esityksessä lisäksi vierailevina tähtinä turkulaiset itämaisen tanssin taitajat Anu Toivonen ja Katja Kauttu.

Tanssiryhmä Nefer on alkujaan itämaisen tanssin esiintyvä harrastajaryhmä, joka perustettiin tanssikoulu Afifaan 1994. Tanssiohjaaja Riikka Campomanes kaipasi silloin ryhmää, jonka kanssa voisi tehdä vaativampia tansseja ja tanssikokonaisuuksia. Ryhmään oli tervetulleita kaikki jatkotasoiset itämaisen tanssin harrastajat, eikä ikä- tai koko vaatimuksia ollut.

Nyt kolmen vuosikymmenen jälkeen Nefer treenaa edelleen viikoittain tiistai iltaisin.

Ryhmä toimii nykyään itsenäisenä työryhmänä Studio Afifan lopetettua toimintansa vuonna 2012. Tällä hetkellä ryhmä tanssii ja kokeilee itämaisen tanssin lisäksi kaikenlaista tanssia laidasta laitaan, eikä mikään teema ole ryhmälle vieras. Nefer koostuu edelleen ylpeästi eri ikäisistä ja- kokoisista naisista ja ryhmä on avoin kaikille tanssin harrastajille.

Vuosien saatossa ryhmä on toteuttanut mitä hulluimpia ideoita ja esitys kokonaisuuksia on tehty omin voimin ja yhteistyössä muiden seurojen ja tanssijoiden kanssa. Ryhmä on vieraillut Kaustisten kansanmusiikki festivaalilla ja Teneriffan karnevaaleilla, tanssinut uima-altaassa ja jääkiekkokaukalossa ja esityksissä on muun muassa juhlittu unkarilaisia häitä ja ratkottu murhaa salakapakassa. Neferiä ohjaa edelleen ryhmän “äiti” Riikka Campomanes.

– Juhlavuoden esityksissä nähdään minun koreografioiden lisäksi egyptiläisen tanssin opettaja Ilona Carlssonin, virolaisen Berit Aicha Kallingin ja historiallisten tanssien ohjaaja Lari Unkarin koreografioita, kertoo Campomanes.

– Vierailukeskus Joen Cave-teatteri on myös todella ainutlaatuinen tila Turussa ja on upeaa päästä tekemään sinne esityksiä, lisää Campomanes.

Elämän tanssi – ja Elämän peli -esitykset nähdään 19.10. kello 17.30 ja 19 Vierailukeskus Joessa sijaitsevassa Cave-teatterissa. Liput: 22/35 euroa. Elämän peli -esitystä ei suositella alle 12 vuotiaille.

Turun Seutusanomat