Tapani Kiipan juhlanäyttelyn teemana yökerhot ja jazz-musiikki

Nuoruusvuosinaan rumpalina kunnostautunut Tapani Kiippa on viime vuosina maalannut yökerho- ja jazz-musiikki -teemaisia akvarelleja.

NAANTALI

Naantalilainen taiteilija Tapani Kiippa avaa 85-vuotisjuhlanäyttelynsä Naantalin Taidehuoneella tiistaina 3. syyskuuta. Tänä vuonna Kiipan näyttelyn teemoina ovat yökerhot ja jazz-musiikki.

– ”Night Club – Jazz” -näyttelyn akvarellit poikkeavat tyyliltään, ideoiltaan ja väritykseltään täysin aikaisemmin tekemistäni meri- tai veneakvarelleista, kertoo Tapani Kiippa.

Näyttelyssä esillä oleva, modernilla akvarellitekniikalla toteutettu parinkymmenen teoksen suuruinen akvarellisarja kuvaa muusikoita, yökerhon tähtiä ja tunnelmaa monipuolisesti ja osin huumorillakin.

– Suhteellisen suurikokoiset teokset ovat valmistuneet parin-kolmen viime vuoden aikana. Akvarellit edustavat estotonta vesivärin käyttöä voimakkaine sävyineen. Sarjan henkilökohtainen tausta on se, että olen toiminut nuoruusvuosinani eri kokoonpanojen rumpalina ja viettänyt sen vuoksi paljonkin aikaa tanssilavoilla ja ravintoloissa, kertoo Kiippa.

Esiintyvien muusikoiden maneerit ja yleisön vuorovaikutustilanteet ovat siis Kiipalle tuttuja ja saavat teoksissa osuvia ja humoristisiakin ilmenemismuotoja.

– Jo nuoruusvuosista lähtien olin taiteilijana kiinnostunut kaikesta, mikä läheisesti liittyi jazz-musiikkiin, sirkukseen,  show-esityksiin ja performansseihin. Maalausmatkojeni yhteydessä eurooppalaisiin yökerhoihin tekemät vierailut antoivat lopullisen lähtökohdan ja ideat näiden akvarellien syntyyn. Disco-kulttuuri on jätetty tällä kertaa huomiotta, koska se tarjoaisi uuden ja laajan näkökohdan akvarelleille, kertoo taiteilija.

Tapani Kiippa on pitänyt ensimmäisen oman taidenäyttelynsä kotikaupungissaan Naantalissa vuonna 1977. Välillä kymmenisen vuotta Helsingissä asuttuaan mies palasi Naantaliin vuonna 2011. Nykyisin Kiipan ateljee on Naantalissa Kreivinkadulla.

Tapani Kiipan näyttely ”Night Club – Jazz” Naantalin Taidehuoneella 3.-10. syyskuuta.