Oiva pysähdyspaikka aurinkokaupungissa

Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään 5. syyskuuta. Tänä vuonna yrittäjänpäivän teemana on Unelmoin, yritän, onnistun.

Butik Aava Naantali
Teija Hakula varaa aukioloaikojen ulkopuolella Butik Aavan maanantai-illat pienille tilaisuuksille, kuten esimerkiksi kokouksille, syntymäpäiville ja kauneusopastuksille. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Butik Aava edustaa yrittäjälleen Teija Hakulalle kokonaisvaltaista hyvää oloa. Hän toivoo myös asiakkaiden viihtyvän kauniiden ja mukavien vaatteiden parissa välimerellisesti sisustetussa pikkuputiikissa.

YRITTÄJYYS.

Maskulaisen Teija Hakulan elämässä puhaltavat uudet tuulet. Sopivan matkan päässä sekä kodista että Livonsaaren vapaa-ajan asunnosta sijaitseva liiketila houkutteli viestintäalan ammattilaisen toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa.

– Butik Aava on haave, joka on vihdoin muuttunut todeksi. Olen aina pitänyt vaatteista, muodista ja pukeutumisesta, ja tehnyt vaikuttajan roolissa yhteistyötä erilaisten brändien kanssa. Mielessä pyöri pitkään, jospa sitten isona minulla olisi oma putiikki, Hakula kertoo.

– Päätin toteuttaa unelmani nyt, kun lapset ovat isompia, ja sopiva liiketilakin löytyi Naantalista. Ajattelin aina, että tämä on se kaupunki, johon haluan putiikkini perustaa, Hakula lisää.

Naantalin keskustassa 5. syyskuuta avajaisiaan viettävän Butik Aavan freesi ilme syntyy ihanista vaalean turkoosin sävyistä. Hakula on tuunannut Livonsaaressa sijaitsevan kakkoskotinsa, vanhan maatilan rakennuksista löytyneitä huonekaluja yrityksensä sisustukseen sopiviksi.

– Innostukseni matkusteluun näkyy sisustuksen värimerellisessä tunnelmassa. Toivon, että tästä tulee viihtymisen paikka myös muille. Jos vain on aikaa piipahtaa pidemmäksi aikaa, niin tarjoan mielelläni kahvit jutustelun merkeissä, innostaa Teija Hakula.

Butik Aava painottuu pääsääntöisesti arkipukeutumiseen.

– Olen yrittänyt löytää käytännönläheisiä, mutta myös trendikkäitä, kivan hintaisia ja laadukkaita tuotteita putiikkiini. Kävin Kööpenhaminassa elokuun alussa messuilla, joilta löytyi monta hyvää kontaktia. Tässä on hyvin paljon ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia merkkejä, joiden valmistusmaana on melkein kaikissa Italia. Niitä nyt sitten rantautuu pikku hiljaa tänne Naantaliin, Hakula esittelee.

Vastuullisuus näkyy muun muassa materiaalivalinnoissa ja hinta-laatusuhteessa, joissa trendikkyys kohtaa ajattoman tyylin.

Butik Aava
Teija Hakula iloitsee saamastaan myönteisestä vastaanotosta Naantalissa: ”Ihmiset kävivät kiinnostuneina koputtelemassa oveen jo remonttivaiheessa, kun laitoimme liiketilaa kuntoon.”

– Pyrin valitsemaan luonnonmateriaaleja, jos vain on mahdollista. Nyt kun maailmanaika on sellainen, että ihmisillä ei ole välttämättä paljon rahaa käyttää luksustuotteisiin, niin nämä tuotteet ovat sellaisia, että ne eivät hirveästi kukkaroa kurita, mutta tuottavat kuitenkin mielihyvää käyttäjälleen, toteaa Hakula.

– Hillityn värimaailman valikoima on koottu niin, että ostostaan voi asustaa pikku hiljaa eri tavoin ja luoda näin monennäköisiä asukokonaisuuksia. Tuotteet ovat kaikki sellaisia, joihin voisin pukeutua itsekin, joten osaan suositella ja seison täysin valintojen takana, jatkaa Hakula.

Valikoimissa on otettu huomioon myös kaikenkokoiset asiakkaat.

– Olen aina sanonut, että ei ole vääränkokoisia ihmisiä, vaan vain vääränkokoisia vaatteita ja huonoja leikkauksia. Mallistossa on otettu huomioon vartalon malli ja mittasuhteet sekä kivat yksityiskohdat. Jokainen ansaitsee tulla kauniisti puetuksi oikeasti istuviin vaatteisiin, Teija Hakula sanoo.

Katariina Mäkinen-Önsoy