Isot koneet valloittavat jälleen Kupittaan

Isot koneet -tapahtuma järjestetään toista kertaa Turun Kupittaalla. Kuva: Turun kaupunki.
Isot koneet -tapahtuma järjestetään toista kertaa Kupittaalla osana Turun päivää. Kuva: Turun kaupunki.

TURKU.

Huippusuosion vuosi sitten saavuttanut Isot koneet -tapahtuma jyrisee jälleen Kupittaan Blombergin aukiolle Turun päivänä, sunnuntaina 15. syyskuuta kello 10–14. Tapahtumasta vastaa Turun kaupungin kunnossapito.

Isot koneet on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jossa pääsee tutustumaan kaupungin kunnossapidossa käytettyihin laitteisiin ja koneisiin. Paikalla nähdään erilaisia koneita tiehöylistä viemäriautoon ja kuormaimista hakettimeen. Tapahtumassa pääsee myös tutustumaan kaupungin kunnossapidon käyttämiin sähköisiin koneisiin.

– On hienoa, että näin saimme jälleen suuren määrän Turun kaupungin yhteistyökumppaneita mukaan lasten – ja myös vanhempien – rakastamaan tapahtumaan. Viime vuonna tapahtumassa käynyt lapsi tuli kysymään meiltä, että tuleehan tämä tapahtuma vielä uudestaan? Nyt voidaan sanoa, että perheiden toiveisiin on vastattu, kertoo Turun kaupungin katuinsinööri Heidi Jokinen.

Tapahtuman tarkoituksena on tuoda kaikille turkulaisille esille Turun kaupungin kunnossapidon monipuolisia tehtäviä ja toimintaa. Ensimmäiselle tuhannelle kävijälle on jaossa ilmapalloja.

Kupittaan alueella on hyvin rajoitetusti parkkipaikkoja. Tapahtumaan kannattaa saapua julkisilla (muun muassa linja-autolinjat 2, 7, 9, 13 ja 61 tulevat muutaman sadan metrin päähän). Maksullisia parkkihalleja löytyy esimerkiksi Joukahaisenkadulta.

Turun Seutusanomat