Uskontojen avoimien ovien päivää vietetään myös Turussa

USKOT-foorumi – Uskontojen yhteistyö Suomessa.
USKOT-foorumi – Uskontojen yhteistyö Suomessa.

TAPAHTUMAT.

USKOT-foorumi järjestää 21. elokuuta uskontojen avoimien ovien päivän. Päivän ja illan aikana pääsee vierailemaan uskonnollisten yhteisöjen tiloihin ympäri useita kaupunkeja.

Turussa mukana ovat ainakin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, Turun bahá’í-yhteisö, Turun islamilainen yhdyskunta ja Turun ortodoksinen seurakunta.

Tapahtuman tarkoituksena on rohkaista ihmisiä tutustumaan eri uskonnollisiin perinteisiin ja oppimaan uutta avoimessa ja ystävällisessä ilmapiirissä. Yhdenvertaisuuden toteutuminen ja yhdessä eläminen vaativat avointa mieltä, toisten kuuntelemista ja kunnioitusta.

Uskontojen avoimien ovien päivä antaa tilaisuuden harjoitella näitä taitoja käytännössä. Tapahtumalla halutaan vähentää ennakkoluuloja sekä osoittaa, että uskontojen yhteistyö on yhteiskunnassa voimavara, jota tulee vaalia.

Ohjelmassa on muun muassa infotilaisuuksia ja eri uskontojen esittelyitä, opastettuja kierroksia uskonnollisten yhteisöjen tiloissa ja mahdollisuus osallistua meditaatiohetkiin tai seremonioihin. Paikalla on uskonnollisten yhteisöjen edustajia vastaamassa kysymyksiin.

Uskontojen avoimien ovien päivä järjestetään valtakunnallisesti viidellä eri paikkakunnalla ja mukana on seitsemän eri uskontoperinnettä. Avoimia tiloja on ainakin 18 eri puolilla Suomea. Yhteisöjä on avoinna kello 11–22, kunkin yhteisön tarkemmat aikataulut löytyvät ohjelmasta, https://uskot.fi-verkkosivuilta.

USKOT-foorumin – Uskontojen yhteistyö Suomessa järjestämä tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.

Turun Seutusanomat