Turun päivän tapahtumia haetaan 22.8. asti

Juhlatunnelma ja monipuolinen tapahtumatarjonta valtaavat Turun kaupungin. Kuva: Mika Okko.
Juhlatunnelma ja monipuolinen tapahtumatarjonta valtaavat Turun kaupungin taas syyskuussa. Kuva: Mika Okko.

TAPAHTUMAT.

Turun päivää on vietetty Turkuseuran aloitteesta vuodesta 1961 lähtien, ja vuosien myötä kotiseutujuhlasta on muodostunut monipuolinen tapahtumapäivä. Tänä vuonna kaupunki täyttyy tapahtumista sunnuntaina 15.9. Avainasemassa ympäri Turkua levittäytyvien tapahtumien takana ovat Turun kaupungin lisäksi paikalliset yhdistykset, yritykset ja seurat.

Turun päivä -tapahtuma antaa erinomaisen mahdollisuuden esitellä toimintaa ja palveluita joko yhdistyksen, yrityksen tai seuran omissa tiloissa tai kaupungilla yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Turun päivään osallistuminen on maksutonta ja keinoja on yhtä monta kuin osallistujia. Turun päivän ohjelmaa koordinoi Turun kaupungin tapahtumapalvelut, joka vastaa myös tapahtumien yhteismarkkinoinnista.

Tänä vuonna uutuutena tapahtumakattauksesta löytyvät esimerkiksi Turun tähtitornit Vartiovuorella sekä Iso-Heikkilässä! Laajaan ohjelmakokonaisuuteen on myös vahvistettu jo legendaariseksi muodostuneet Posankka Race, Vanhan Suurtorin toritapahtuma sekä Turun päivän appro. Illan kruunaa Samppalinnanmäen näyttävä ilotulitus.

Turun päivään ilmoittautuminen on avoinna Lyyti-palvelussa 22.8. asti. Ilmoittautumisen jälkeen tapahtumasta tulee tiedottaa toimijan omilla verkkosivuilla tai muussa kanavassa, jota kautta osallistuja voi halutessaan löytää lisätietoja tapahtumasta.

Turun Kauppatorilla sekä tunnelmallisella Vanhalla Suurtorilla juhlitaan Turun päivää. Luvassa on iloista toritunnelmaa ja reipasta markkinahumua.

Turun päivän markkinoita vietetään upealla Kauppatorilla. Vanhan Suutori puolestaan pursuaa iloista toritunnelmaa aina Brinkkalan talon sisäpihaa myöten. Lavaohjelman lisäksi paikalla on runsaasti turkulaisia yhdistyksiä, seuroja sekä valtuustopuolueita esittelemässä toimintaansa. Vanhan Suurtorin paikka haku on nyt auki. Myös toritapahtumaan on avoinna Lyyti-palvelussa 22.8. asti.

Turun Seutusanomat