Turku Pride näkyy ja kuuluu kymmenennen kerran

Tänäkin vuonna Turku Pride järjestetään yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

TURKU.

Elokuun viimeisellä viikolla Turussa vietetään Pride-viikkoa kymmenettä kertaa. Turku Pride huipentuu lauantaina 31. elokuuta järjestettävään mielenosoitukseen.

– Lauantaina marssitaan ja osoitetaan mieltä sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Mielenosoituksen ohessa olemme myös onnellisia ja ylpeitä siitä, kuinka Pride näkyy koko viikon, ja kuinka monien eri tahojen toimesta Prideen halutaan ottaa osaa. Lisäksi laajasta ja monimuotoisesta sateenkaariyhteisöstämme on syytä olla ylpeä, kommentoi Turku Pride ry:n puheenjohtaja Rita Pöllänen.

Pride-kulkue marssii Turun ydinkeskustan läpi.

Rita Pöllänen kommentoi Puolalanpuiston juhlaa näin:

– Puistojuhlassa pyrimme juhlistamaan yhteisöämme ja kaikkia niitä, jotka ovat Priden tähän pisteeseen rakentaneet. Samalla haluamme kuitenkin myös muistuttaa, ettei työ yhdenvertaisuuden eteen ole valmis. Meidän täytyy yhteisönä pitää ääntä koko sateenkaariyhteisön puolesta.

Kumppaneilla on suuri merkitys työlle, eikä Pridea olisi mahdollista toteuttaa tänä päivänä ilman yhteistyötä niin yhdistysten, yritysten kuin muiden toimijoiden kanssa.

Turku Priden vuoden 2024 keskeisimpinä mahdollistajina toimivat Åbo Akademi, Turku Energia ja Reaktor. Kumppaneina ovat Kansaneläkelaitos, Ammattiliitto Pro, Turun Vihreät sekä SDP.

Ennen Pride-viikon alkua on Turku Pride ottanut kantaa.

– Tänä vuonna olemme erityisesti halunneet nostaa esille kaksi terveydenhuoltoon liittyvää ongelmaa; Vaadimme eheytyshoitojen kieltämistä. Haluamme tehdä selväksi sen, ettei pelkkien selvitysten teko aiheesta riitä, vaan eheytyshoidot on todella yksiselitteisesti kiellettävä. Haluamme myös muistuttaa, että vaikka niin kutsuttu translaki uudistui, ja ihmisoikeuksia sortanut pakkosterilisaatio saatiin loppumaan, on sukupuolidysforian hoidossa vielä paljon korjattavaa. Laki ei myöskään vieläkään huomioi sukupuolivähemmistöistä esimerkiksi muunsukupuolisia, sanoo Rita Pöllänen.

Ylpeys sateenkaariyhteisöstä nousee esiin tämän vuoden Turku Pridessä myös siten, että vuoden teemaksi on valikoitunut yhteisö.

Viralliset Turku Pride -bileet järjestää tänä vuonna kolme paikallista yhdistystä; Turun Seudun Seta ry, Turun Seudun Mummolaakso ry, sekä BDSM-yhdistys Turun Baletti ry. Bileet järjestetään Turun VPK:n talolla ja ovet aukeavat kello 18.

Valittu teema korostuu kirjavassa ohjelmakattauksessa viikon aikana ja sateenkaarevaa ohjelmaa löytyy muun muassa paneelikeskustelujen, taiteen, sekä bileiden muodossa.

Turun Seutusanomat