Mikä olympialaisissa kiinnosti eniten? Vielä ehdit vastaamaan!

MITÄ MIELTÄ?

Pariisin olympialaiset ovat nyt takanapäin. Reilut kaksi viikkoa saimme seurata huippu-urheilua olympialaisten valtavasta lajivalikoimasta; muun muassa yleisurheilua, palloiluja, uintia ja uimahyppyjä, ratsastusta, ammuntaa, nyrkkeilyä, painia, purjehdusta sekä tuoreempia olympialajeja, Suomen televisiossa harvemmin nähtyjä surffausta ja skeittausta.

Eikä sovi unohtaa spektaakkelimaisia avajaisia tai kisojen päätösjuhlaa.

Suomalaista penkkiurheilukansaa yleensä kiinnostaa eniten perinteiset lajit sekä lajit, joissa on odotettavissa suomalaismenestystä. Esimerkiksi purjehdus, jota ei juurikaan nähdä muuta kuin olympialaisissa, on yksi laji, jota suomalaiset seuraavat. Yleisurheilu on perinteinen suosikki, sillä suomalaiset seuraavat yleisurheilulähetyksiä sankoin joukoin silloinkin, kun suomalaisia ei ole finaaleissa mitaleja tavoittelemassa.

Näissä kisoissa suomalaisten kiinnostus kohdistui myös skeittaukseen, kun vasta 13-vuotias Heili Sirviö taiteili parkin finaalissa ja oli jopa varsin lähellä mitalisijoja, sijoittuen viidenneksi.

Mikä olympialaisissa sinua kiinnosti eniten? Mikä sai sinut jähmettymään sohvan kulmaan ja seuraamaan kisalähetystä?

Voit valita listalta oman suosikkisi tai useampia, samoin on mahdollista kirjoittaa vastaukseen joku olympialaji tai -tapahtuma listan ulkopuolelta.

Kaikkien vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Linnateatterin lippuja. Kyselyn tuloksia julkaistaan Turun Seutusanomissa 28. elokuuta.