Mynämäen Laajoen kesäteatterissa sukelletaan trilleriin komedian keinoin

Kesäteatterin tekemisen sietämätön viehätys eli Tapaus Wideriver
Laajoen kesäteatterissa kurkistetaan tänä kesänä näytelmän lavasteisiin. Katsojat saavat nähdä, mitä tapahtuu, kun pitkään yhdessä ollut näyttelijäseurue alkaa valmistella englantilaista trilleriä. Kuva: Laajoen kesäteatteri.

Kantaesitettävä Kesäteatterin tekemisen sietämätön viehätys eli Tapaus Wideriver on kirjoitettu mynämäkeläisteatterille.

TEATTERI.

Mynämäessä sijaitsevassa Laajoen kesäteatterissa nähdään tänä kesänä farssin vauhdikkuutta lavan täydeltä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Valtteri Roiha on valmistanut näyttämöteoksen varta vasten Laajoelle.

Kesäteatterin tekemisen sietämätön viehätys eli Tapaus Wideriver -näytelmän ensi-ilta on 14. kesäkuuta.

– Laajokeen viittaa osa näytelmän nimeä, eli englanniksi vapaasti käännettynä Wideriver. Kyseessä on siis maailman kantaesitys, Roiha kertoo.

Komedia tarkastelee lempeydellä sitä, että minkälaisia haasteita vanheneminen tuo mukanaan näytelmän valmistamiseen. Yksi ei tahdo nähdä, toinen ei kuulla ja jollakin muulla on haasteita repliikkien muistamisen suhteen.

Roiha kertookin, että ajatus näytelmä näytelmässä -muotoiseen käsikirjoitukseen syntyi kokemuksesta.

– Se lähti havainnosta, kun näyttelin kollegan kanssa ampumiskohtausta. Minun piti esityksessä nostaa aseeni sen jälkeen, kun hän on nostanut omansa. Sanoin, että muuten hyvä, mutta en näe noin kauas. Sitten sovittiin, että sisääntulo tapahtuu tietystä äänimerkistä, mutta toinen näyttelijä sanoi, ettei hän kyllä kuule sitä.

– Vaikka ikääntyminen tuo mukanaan haasteita, ettei oikein välttämättä näe, kuule eikä oikein muistakaan, into teatterin tekemiseen voi olla silti kova, lisää Roiha.

Mielenkiintoista on nähdä, miten Laajoen kesäteatterin lava taipuu 1700-luvun englantilaiseen rikostrilleriin komediafarssin muodossa.

Vauhtia teatterin sietämättömään viehätykseen tuo intomielinen ohjaaja Osmo Teräväinen, joka on päättänyt, että juuri tämän näytelmän ensi-illasta tulee ikimuistoinen.

– Teräväinen on hyvin kunnianhimoinen ohjaustyönsä suhteen, ja ehkä vähän väärään teatteriin ajautunut toteuttamaan omia ambitioitaan, Valtteri Roiha tiivistää roolihahmon kuvausta.

Roihan mielestä on hienoa, kun näyttelijäryhmissä on kaikenikäisiä ihmisiä.

– Ikäjakauma on sellainen, että yhdeksän näyttelijän ryhmästä yksi on nuori ja loput täysi-ikäisiä. Muutama heistä on ollut ennenkin Laajoen kesäteatterin tuotannoissa mukana, mutta eivät ole porukan vanhimmasta päästä. Eli vaihtuvuutta löytyy, on sekä vanhoja että uusia tekijöitä, Roiha sanoo.

Laajoen kesäteatterin talkooporukka on laittanut hihat heilumaan ja rakentanut katsomon edustalle lavan.

Esityskausi: 14.6.–5.7.2024.

Katariina Mäkinen-Önsoy