Saariston Rengastie avautuu perjantaina

Saaristossa pyöräilevät viihtyvät erityisen hyvin Rengastien itäisessä osassa. Kuva: Juho Kuva.

MATKAILU

Suosittu Saariston rengastie avautuu perjantaina 10. toukokuuta. Rengastien sesonki jatkuu tänä vuonna viikon normaalia pidempään, ja reitti on kauttaaltaan kierrettävissä aina 8. syyskuuta asti. Kauden pidentäminen on merkittävässä roolissa siinä, että kansainvälisiä matkailijoita saadaan houkuteltua Turun alueelle.

Saariston rengastie on kokemus, joka vetää puoleensa valtavat määrät kävijöitä vuodesta toiseen. Kaikkiaan saariston rengasreittejä kiertää vuosittain noin 50.000 ihmistä.
Saaristo sinällään on saavutettavissa vuoden ympäri, mutta Rengastien kiertämistä määrittelevät yhteysalusreitit Houtskarin ja Iniön välillä sekä Nauvon ja Rymättylän välillä. Tänä vuonna Varsinais-Suomen ELY-keskus on päättänyt pidentää yhteysalusyhteyksien liikennöintiä viikolla, ja Rengastien kausi jatkuu aina 8. syyskuuta asti.

Muutos mahdollistaa saaristoelämyksistä nauttimisen tavallista pidempään. Visit Turku Archipelagon toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi pitää asiaa äärimmäisen tärkeänä, sillä suuressa osassa Eurooppaa lomakausi painottuu elo-syyskuulle, jolloin suurin osa suomalaisista on jo palaillut lomilta takaisin töihin. Kansainvälisten matkailijoiden siivittämänä kautta saadaan jatkettua.
–Rengastien kauden pidentyminen on edellytys kansainvälisen matkailun kehittymiselle saaristossa! Se antaa tulevaisuudessa alueen matkailutoimijoille paljon mahdollisuuksia kehittää omia palveluitaan, tuotteitaan ja aukiolojaan, Kukkohovi kiteyttää.

Kukkohovi näkee, että syksyinen saaristo on houkutteleva paikka aktiivista luontolomaa etsivälle matkailijalle, ja raikas saaristoilma tarjoaa virkistävän vastapainon liiankin kuumiin kesiin kyllästyneille.

Saariston rengastien reitistöjen palvelut ja etappikuvaukset löytyvät Rengastien sivustolta.