Luovia sisältöjä kulutetaan yhä enemmän

    Elokuvakomissaari Teija Raninen Vareksen kuvauspaikalla syksyllä 2023.

    ELOKUVAT 

    Länsi-Suomen elokuvakomissaari Teija Raninen toimii Turun seudun yritys- ja innovaatiopalveluissa Elämysteollisuus-tiimin vetäjänä. 

    Ranista on kuvattu tahtonaiseksi, jonka aktiivisen toiminnan ansiosta Turun seutu on saanut mittavia koti- ja ulkomaisia elokuvatuotantoja 

    Komissaari tarttui toimeen vuonna 2007. 

    – Aloittaessamme toiminnan, pääkaupunkiseudun alan toimijat informoivat Turun seudulta puuttuvan tekijäryhmiä. Ryhdyimme yhteensaattamaan koulutettuja osaajia, kertoo Raninen. 

    – Erikoisalaani ovat rahoitusasiat. Autoin nuoria perustamaan pienyrityksiä, joita tarvittiin tuotantoihin. 

    Käytännön tasolla neuvottelin niin luvista kuin kuvauspaikkojen vuokrista ja logistisista tarpeista. 

    Asenteet muuttuivat ja Länsi-Suomi on tänä päivänä suosittu kohde. 

    – Täällä tehdään vähemmän tuotantoja kuin pääkaupunkiseudulla. Lokaatiot eivät ole kuluneita ja kuvausryhmät otetaan uteliaan sydämellisesti vastaan. 

    Tuotantokannustin on ollut merkittävä tekijä produktioiden toteutuksissa. Se on enintään 25 prosentin maksuhyvitys Suomessa toteutetun tuotannon kustannuksista.  

    Kannustimen avulla houkutellaan ulkomaisia audiovisuaalisen alan tuotantoyhtiöitä toteuttamaan tuotantoja Suomessa ja edistää kotimaisten hankkeiden kansainvälistä rahoitusta. Eduskunta hyväksyi vuoden 2023 lopussa budjettiin kahden miljoonan lisäyksen joten vuoden 2024 budjetti on 12 miljoonaa. 

    Filmimaailman vaikuttajat kokoontuvat toukokuussa Cannesiin. Sinne matkaa myös Raninen – verkostoitumaan ja markkinoimaan. 

    – Räväköitä, innovatiivisia persoonia, joita on ilo tavata. Pohjoismainen yhteistyö tiivistyy Scandinavian Housessa ja saaristo on ehdoton lobbauskohteeni, lupaa Raninen. 

    Mieleenpainuvimmiksi projekteikseen Raninen luettelee muun muassa Vares-elokuvat. 

    – Mika Kaurismäen Tyttökuninkaan kuvausprojekti toi Turkuun kansainvälisiä tähtiä. 

    Elokuvan puvustuksen kutsuttiin 10 ompelijaa, joista monet muistavat projektin ainutkertaisena tilaisuutena elämässään. 

    Kuralan Kylämäessä kuvattuun Anneliin ja Onneliin luotiin ihana maalaisromanttinen kertomus fantasian keinoin.  

    Saaristossa, pääosin Seilissä, kuvattu Odotus oli täysin hiilinegatiivinen elokuva. 

    Elokuvien ohella myös eri TV-tuotannot ovat lujittaneet Turun seudun mainetta toimivana lokaationa.  

    Esimerkkinä Raninen mainitsee Logomoon profiloituneen Voice of Finlandin. 

    Entä miten komissaari rentoutuu? 

    – Sydänsavon lapsuusmaisemissani maaseudun rauhassa ilman vilskettä ja telelaitteita. Toisaalta myös kulttuurin kyllästämissä kaupunkikohteissa, vastikään Roomasta palannut komissaari hymyilee. 

    – Olemme mieheni Timon kanssa leffafriikkejä – nautimme niin uutuuksista kuin klassikoista, paljastaa Teija Raninen. 

     

    Timo Salmesmaa