Liedon kirkko soi

LIETO

Liedon kirkon musiikkitarjonta on rikasta keväästä syksyyn. Liedon kesämusiikki -sarjan konsertteja on kerran kuukaudessa touko-syyskuun ajan. Niissä kuullaan myös kirkon uusia urkuja.

Sarjan avaa sunnuntaina 26. toukokuuta kamarikuoro Musica Vocale. Ohjelmassa on J.S. Bachin motetti Jesu, meine Freude sekä konsertin toisen puoliskon suomalaisen musiikin kattaus. Mukana tässä konsertissa ovat urkuri Miika Hartikainen sekä sellisti Katja Kolehmainen.

Keskiviikkona 29. toukokuuta kuullaan Tomi Satomaan urkukonsertti, jossa siinäkin on
ohjelmassa Bachia sekä lisäksi muun muassa J.G. Waltherin ja Olli Kortekankaan musiikkia. Ja myös Albinonin Adagio kokonaisuudessaan. Satomaan urkukonsertti on vastaus toiveisiin kuulla myös kevään musiikkitarjonnassa Schuke-urkuja aivan omana konserttinaan.   

Liedon kesämusiikki -sarjasta kannattaa avajaiskonsertin jälkeen huomioida etenkin nuoren huippubaritoni Jussi Vänttisen vierailu 16. kesäkuuta. Heinäkuussa puolestaan konsertoivat urkuri Arttu Selonen ja sopraano Kaisa Kraft.  Myöhemmin kesällä tarjolla on lauluyhtye MMXX:n renessanssilaulua, minimalistista urkumusiikkia sekä nelikätistä urkujen soittoa.