Ovatko liukkaat kelit vaikuttaneet liikkumiseesi?

    MITÄ MIELTÄ?

    Talvi on ollut erittäin hankala liikenteen kannalta – niin autoilijat, pyöräilijät kuin jalankulkijatkin ovat kärsineet liukkaista keleistä, jäisistä polanteista sekä kuoppaisista ja jopa reikäisistä teistä.

    Monissa Varsinais-Suomen kunnissa ja kaupungeissa halutaan vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja siten suojella ilmastoa sekä ympäristöä – yksi keino on mahdollistaa ihmisten liikkuminen polkupyörällä ympäri vuoden. Tänä vuonna se on ajoittain ollut erittäin hankalaa, ellei jopa mahdotonta, kun kevyen liikenteen väylät ovat olleet todella liukkaita.

    Turun Seutusanomien nettigallupissa eli Mitä Mieltä -palstalla kysytäänkin tällä kertaa lukijoidemme näkemyksiä kulkuväylien kunnosta, ja nimenomaan jalankulun ja pyöräilyn näkökulmasta.

    Onko liukkaus vaikuttanut sinun liikkumiseesi tänä talvena? Oletko joutunut esimerkiksi jättämään polkupyörän varastoon, oletko mennyt nurin liukkaalla tai oletko hankkinut nastakenkiä tai -renkaita?

    Vastausaikaa on sunnuntaihin 10. maaliskuuta asti. Gallupin tuloksia julkaistaan seuraavassa lehdessämme 20. maaliskuuta.