Talvi yllättää kaupungit joka vuosi

    Talvisen Suomen lumisateet voivat aiheuttaa kaupungeissa hetkellistä kaaosta. Kuva: Jenni Roth.

    YMPÄRISTÖ

    Kaupunkiympäristön suunnittelua ohjaa pitkälti kesäiset olosuhteet, vaikka talvi on monin paikoin Suomea pisin vuodenaikamme. Lunta yritetään hallita ensisijaisesti poistamalla se arjestamme.

    Muutoin talvi eristetään liikuntapaikoille ja matkailukohteisiin. Sulan maan aikaan sitä ei edes mietitä. Niinpä talvi yllättää suomalaiset joka vuosi uudestaan. 

    Viherympäristöliitto on reagoinut haasteeseen ja työstänyt yhdessä kaupunkien kanssa laaja-alaista ohjeistoa liittyen lumen käsittelyyn ja lumitilojen mitoittamiseen kaupunkiympäristössä. ”Lumitilaopas – ohjeet parempaan talveen” julkaistiin Viherpäivillä 14. helmikuuta.

    Tietoa toimivasta talvisesta kaupunkiympäristöstä tarvitaankin laaja-alaisesti.

    Ymmärrystä ja tietoa talven suunnittelusta, merkityksestä ja vaatimuksista tarvitaan niin tilaajatehtävissä, suunnittelussa kuin operatiivisessa toiminnassa, jotta eri työvaiheiden merkitys nähdään toimintaketjussa. Myös päättäjät tarvitsevat tietoa, jotta määrärahoja varataan riittävästi kunnossapitoon ja investointeja kunnossapidettävyyteen.

    Lumitilaoppaassa huomioidaan uusien alueiden suunnittelu, mutta otetaan kantaa myös jo olemassa oleviin rakennettuihin ympäristöihin, joissa runsas lumentulo yhdistettynä riittämättömiin lumitiloihin ja infran hankalaan kunnossapidettävyyteen aiheuttaa ongelmia ja suuria kustannuksia. 

    Opas antaa suosituksia kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisista suunnitteluratkaisuista, rakenteista ja työmenetelmistä. Se tukee osaltaan niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin tavoitteita muun muassa kestävään ympäristörakentamiseen, ilmastonmuutoksen hillintään ja hulevesien laadun parantamiseen liittyen.

    Opas on kohdennettu suunnittelijoille, rakentajille ja kunnossapitäjille niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. 

    Lumitilaoppaan voi ladata maksutta Viherympäristöliiton nettisivuilta.