Päivä Brinkkalassa -sarjaan etsitään tekijöitä

Päivä Brinkkalassa -tapahtumasarja sai alkunsa vuonna 2022. Nyt haussa on uusia sisältöjen tekijöitä.

TURKU

Vanhan Suurtorin alueen elävöittämiseksi toteutettu Päivä Brinkkalassa -tapahtumasarja jatkuu. Ohjelmasarjan tavoitteena on tehdä Vanhakaupunki tutuksi tapahtumapaikaksi lapsiperheille. 

Sisällöille haetaan nyt tekijöitä. Haussa on työpajoja ja tapahtumia, jotka avaavat Turun historiaa ja nykyisyyttä eri-ikäisille lapsille ja perheille. Toteuttajia haetaan kevääksi ja syksyksi 2024. Tapahtumia voi järjestää suomeksi ja ruotsiksi. 

Haluamme löytää entistä elämyksellisempiä ohjelmaformaatteja, jotka houkuttelevat perheitä. Suunnitteilla on esimerkiksi mukuloiden murrekerho, pelityöpajoja ja leikkipäivä, kertoo Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen. 

Sisältöjen tekijöiksi etsitään ostopalveluina lastenkulttuurin parissa työskenteleviä turkulaisia yhdistyksiä, yrityksiä ja itsenäisiä toimijoita. Turkuseuran asiantuntijaryhmät ja henkilökunta tuottavat myös sisältöä tapahtumasarjaan. 

Pidämme tärkeänä, että kaupunkimme historiasta ja nykyisyydestä kerrotaan elävästi ja hauskoilla tavoilla uusille sukupolville ja turkulaisille, Leskinen sanoo. 

Idea Päivä Brinkkalassa -tapahtumasarjaan syntyi Lasten Suurtori -tapahtuman pohjalta. 7. toukokuuta 2022 järjestetyssä koko perheen tapahtumassa kerättiin tietoa siitä, mitä lapset haluaisivat nähdä ja tehdä Vanhan Suurtorin alueella. Lapset toivoivat alueelle muun muassa paikkaa, jossa voi leikkiä sekä erilaisia toimintoja, kuten askartelupisteitä, työpajoja ja rakentamista. 

Lasten toiveita on toteutettu jo vuonna 2023 ja nyt tapahtumasarja saa jatkoa Turun kaupungin Vanhankaupungin kehittämishankkeen tuella. Tapahtumat järjestetään Brinkkalan talossa tai sisäpihalla sekä Suurtorilla ja Raatihuoneella ja ne ovat pääosin maksuttomia yleisölle. Tapahtuma-aikoina ovat arkiaamupäivät sekä lauantait. 

Tahtotilamme on luoda Suurtorin alueesta kohtaamispaikka, josta löytyy monipuolisesti palveluja ja tapahtumia. Vanhakaupunki on tärkeä saada ympäri vuoden kutsuvaksi ja perheystävälliseksi paikaksi, Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen sanoo. 

Ideoita Päivä Brinkkalassa -tapahtumien sisällöiksi toivotaan 6. helmikuuta mennessä osoitteeseen info@turkuseura.fi.