Keräys äänestyspaikoilla vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi

Tuhannet vapaaehtoiset keräävät lahjoituksia vammaisille ja pitkäaikaissairaille presidentinvaalien äänestyspaikoilla. Kuva: Pieni ele ry.
Tuhannet vapaaehtoiset keräävät lahjoituksia vammaisille ja pitkäaikaissairaille presidentinvaalien äänestyspaikoilla. Kuva: Pieni ele ry.

UUTISET.

Presidentinvaalien äänestyspaikoilla on mahdollista tukea kotimaan vammaisia ja pitkäaikaissairaita. Tuhannet vapaaehtoiset toteuttavat keräyksen ympäri Suomen ja suurin osa heistä on itse vammaisia tai pitkäaikaissairaita. Lahjoituksilla järjestetään muun muassa vertaistukea, apuvälineitä, kuntoutusta ja opaskoirien koulutusta.

– Käytännön tasolla pitkäaikaissairaiden ja vammaisten tulot voivat olla erittäin pienet ja lisäkuluja tulee lääkkeistä ja muista erityistarpeista. Myös pitkään sairastaminen ja ehkä jopa elämän pituiset kivut sekä hankaluudet voivat aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Tällöin kaikki hyvät asiat tuovat arkeen pieniä parempia hetkiä, joita esimerkiksi lahjoitustuotoilla voidaan toteuttaa, kertoo Pieni ele ry:n toiminnanjohtaja Erika Mäntylä.

Apu menee perille yli 700 paikallisen vammais- ja kansanterveysyhdistyksen kautta ympäri Suomen. Yhdistyksillä on merkittävä rooli vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvoinnin tukemisessa. Keräys on järjestetty vapaaehtoisten voimin äänestyspaikoilla vaalien yhteydessä 117 vuoden ajan.

Pieni ele -vaalikeräys presidentinvaalien äänestyspaikoilla 17.–23.1. ja 28. tammikuuta sekä mahdollisella vaalien toisella kierroksella 31.1.–6.2. ja 11. helmikuuta.

Turun Seutusanomat

 

 

Tiesitkö?

• Pieni ele -vaalikeräys on kerännyt lahjoituksia suomalaisten pitkäaikaissairaiden ja vammaisten tukemiseen 117 vuotta, vuodesta 1907 asti. Keräys on järjestetty äänestyspaikoilla Suomen ensimmäisistä vaaleista alkaen.

• Kaikki lahjoitukset jäävät Suomeen ja puolet lahjoituksista suoraan paikkakunnalle apua tarvitseville. Keräyksellä autetaan muun muassa kehitysvammaisia, sydänsairaita, epilepsiaa sairastavia, invalideja, sokeita, kuuroja, aivosairaita; lapsia, nuoria ja aikuisia ja heidän perheitään.

• Apu jaetaan 15 vammais- ja kansanterveysjärjestön ja niiden paikallisyhdistysten kautta.