Rantakahvila Juho Kustin kesäkauden avajaisia säestää Jukka Poika

Turun Kakskerrassa, Harjattulan rannassa sijaitseva Rantakahvila Juho Kusti tarjoaa monipuolisen kattauksen ilmaisia keikkoja kesällä.

MUSIIKKI.

Rantakahvila Juho Kusti avataan torstaina 15.6. ja perjantaina 16.6. vietetään virallisia kesäkauden avajaisia Jukka Pojan tahdissa. Jukka Pojasta on tullut Juho Kustin vakioviihdyttäjä. Kakskerrassa asuva Jukka Poika tekee jo toisen keikansa Harjattulan rannassa. Tuttujen kesken Jukka Poika kulkeekin nimellä Naapurin Poika. Avajaisviikonlopun lauantaina 17.6. Juho Kustin terassilla esiintyy tämän vuoden TVOF-kilpailija Simeoni Julkunen.

Avajaisten jälkeen Harjattulassa vietetään perinteistä juhannusta. Juhannustansseissa viihdyttää kahtena iltana juhannusperjantaina 23.6. ja juhannuspäivänä 24.6. Marianne Kantola trio sekä perjantaina lisäksi Olli Halonen. Mökkitie Recordsin laulaja-lauluntekijä Olli Halonen tunnetaan hiteistä Suomen kesä ja Pohjola. Niin Olli Halonen kuin raisiolainen Marianne Kantolakin sopivat Harjattulan rannan tunnelmaan ja perinteiseen suomalaiseen keskikesän juhlaan täydellisesti.

Kesäkuun päättää perjantaina 30. kesäkuuta paikallisvärejä edustava viihdebändi Luuvitonen. Luvassa on suomirockin klassikoita Popedasta Klamydiaan.

Heinäkuussa ilmaisia keikkoja tarjotaan joka perjantai.

Heti alkuun 7.7. terassilavalla esiintyy pitkän linjan muusikko ja sanataiteilija Jarkko Martikainen sekä uuden ajan suoratoistopalveluissa mukavasti kuuntelukertoja kerännyt, platinarajan albumilla Villi sydän rikkonut pop-artisti Ollie. Ollien uusinta alkuvuodesta julkaistua Teeskennellään-single on striimannut yli 1,4 miljoonaa kertaa.

Yleisöä viihdyttää niin ikään kaksi artistia 14. heinäkuuta. Toisena illan artistina on nuori popromantikko KAIP eli Ilari Kaipainen. KAIP julkaisi 31.3. tuoreimman singlen En saa sua yhdessä Serafiinan kanssa. Samana iltana kokemusta edustaa laulaja-lauluntekijä Mika Rämä. Rämä on kolunnut Suomea ristiin rastiin koko 2000-luvun. Rämä julkaisee kesäkuussa Mika Rämä laulaa manserockin kuolemattomia, joka on kunnianosoitus artistin omille vaikuttajille.

Heinäkuun kruunaa perjantaina 28. päivä Mikko Harju. Harju tunnetaan suurta suosiota saavuttaneista kappaleista, kuten Mä olen tässä ja Taivas ei oo rajana. Odotettavissa on huikea heinäkuun päättävä keikka pimenevässä luonnonkauniissa rannassa.

Kesäkeikat päättyvät Harjattulassa luonnollisesti Muinaistulien Yöhön lauantaina 26. elokuuta.

Silloin Juho Kustin terassille nousee kaksi artistia, nuori platina-artisti Aleksanteri Hakaniemi ja pidemmän linjan esiintyjä Tauski.

Kaikki esiintymiset ovat ilmaiskeikkoja ja esiintymisajat sijoittuvat alkuiltaan niin, että illan viimeinen artisti lopettaa esiintymisen noin kello 23. Rantakahvila Juho Kustiin pääsee niin veneellä kuin autolla, polkupyörällä kuin paikallisbussin kanssa. Viimeinen Föli-bussi lähtee kohti keskustaa vasta esiintymisten jälkeen.

Turun Seutusanomat

 

 

Tiesitkö?

• Turkulainen Rantakahvila Juho Kusti monipuolistaa ja laajentaa elävän musiikin tarjontaa Harjattulan rannassa. Kahtena edellisenä kesänä elävää musiikkia on ollut tarjolla muutamien nimiartistien, muun muassa KUUMAA ja Tommi Läntisen, ja hieman tuntemattomampien paikallisten trubaduurien ja tanssiorkesterien toimesta.
• Tänä kesänä rantakahvilassa halutaan tuottaa tilaisuuksia niin, että esiintyjillä on enemmän kansallista tunnettuutta. Elävän musiikin ilosanomaa Harjattulassa viedään eteenpäin kesän aikana 13:n artistin voimin.