ArkMuoto-päivillä paljon paikallista ohjelmaa Paimiossa ja Turussa

Helmikuun alussa juhlitaan arkkitehtuuria ja muotoilua

Paimion parantolan Metsäsali
Paimion parantola Metsäsaleineen on vierailun arvoinen paikka. Kuva: Paimion parantola -säätiö.

Sisäministeriö suosittaa toista kertaa nostamaan Suomen lipun salkoon 3. helmikuuta Alvar ja Aino Aallon ja suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi.

TAPAHTUMAT. Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä vietetään 1.–5. helmikuuta sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Elämisen laatu -teemainen tapahtumaviikko juhlistaa yhdessä arkkitehtuurin ja muotoilun liputuspäivän kanssa hyvän suunnittelun merkitystä. Perjantaina 3. helmikuuta vietetään myös Alvar Aallon 125:ttä syntymäpäivää.

Suomen parhaaksi asuinalueeksi viime vuonna valittuun Jyrkkälään yleisö pääsee tutustumaan opastetuilla aluekävelyillä 4. helmikuuta. Perjantaina KOy Jyrkkälänpolun kiinteistössä vietetään ammattilaistapahtumaa. Kävelyillä tutustutaan alueen arkkitehtuuriin, teknisiin ratkaisuihin ja näyttelyyn. Lähtö tapahtuu A talon edestä kello 12 ja 13.30. Auton voi pysäköidä Jyrkkälänkatu 2:n tolpattomille autopaikoille.

ArkMuoto-päivillä pääsee tutustumaan Suomen parhaaksi asuinalueeksi viime vuonna valittuun Turun Jyrkkälään sekä KOy Jyrkkälänpolun saneeraustekniikkaan. Kuva: KOy Jyrkkälänpolku.

Tapahtumassa perehdytään alueen historiaan, arkkitehtuuriin sekä rakennusten elinkaaren kaksinkertaistamiseen suoritetulla perusparannuksella. Parannustyössä on erityisesti kiinnitetty huomiota yhteisön vahvistamiseen, asukasosallistumiseen (Charrette-menetelmällä), analyyseihin ja suunnitteluohjeisiin CASE-metodilla, sekä saneeraustekniikan kehittämiseen. Elämisen laatu -teemaa vaalien kuullaan, mitä konkreettisia vaikutuksia perusparannustyöllä on ollut muun muassa asiakaskokemukseen, asukasdemokratiaan, vuokrataloyhtiön käyttöasteeseen, kunnossapitoon ja energiankulutuksiin.

Turun Jyrkkälä edusti Suomea Kova ry:n valitsemana edustajana Pohjoismaiden paras asuinalue -kilpailussa viime vuonna. Vaikka NBO Housing Award 2022 – The Best Living Environment In the Nordic Countries -palkintoa ei Jyrkkälään tullutkaan, saamme seudulla olla ylpeitä jo paikallisesta ehdokasnimityksestä.

Paimion parantola osallistuu juhlaviikkoon arkkitehtuuriopastuksilla, joilla tutustutaan Alvar ja Aino Aallon läpimurtoteoksen muotoihin ja merkityksiin.

Opastuksilla Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja, arkkitehti Tommi Lindh johdattaa vierailijat parantolan humaaniin suunnitteluun ja Aaltojen mielenmaisemaan 90 minuutin kierroksilla. Ennakkovarausta vaativat arkkitehtuurikierrokset järjestetään Paimion parantolassa lauantaina 4. helmikuuta kello 11 ja 13.

Matkatoimisto Magni Mundi on mukana juhlaviikolla Life on a Leaf -talon opastetulla kierroksella. Opastus järjestetään Turun Hirvensalossa sijaitsevassa lehdenmuotoisessa rakennuksessa 5. helmikuuta kello 13.

Tilaisuudessa pääsee keskustelemaan taiteen ja arkkitehtuurin yhtymäkohdista sekä värien vaikutuksesta elämän laatuun taiteilija Jan-Erik Anderssonin ja arkkitehti Erkki Pitkärannan suunnittelemassa lehdenmuotoisessa talossa, joka toimii nykyään taiteilijaresidenssinä. Pihalla voi tutustua myös sipulinmuotoiseen saunaan ja upouuteen Kuusi-o-rakennukseen. Osallistujamäärä on rajattu ja liput tulee hankkia etukäteen Visit Turun tai Magni Mundin verkkokaupasta.

ArkMuoto-päiviin myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #arkmuoto ja #elämisenlaatu. Tapahtumaviikon aikana on käynnissä kuvahaaste ArkMuoto-päivien sosiaalisen median kanavissa.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

• Tänä vuonna tulee kuluneeksi 125 vuotta Alvar Aallon (1898−1976) syntymästä. Modernin suunnittelun uranuurtajat, arkkitehdit Alvar, Aino ja Elissa Aalto tekivät poikkeuksellisen rikkaan ja monipuolisen uran sekä Suomessa että kansainvälisesti. Juhlavuoden aikana Alvar Aalto -säätiö tuo esiin suunnittelijoiden ja Alvar Aallon arkkitehtitoimiston (1923−1994) tarinaa ja töiden taustalla vaikuttaneita ajatuksia, jotka ovat ajankohtaisia yhä tänäkin päivänä.
• Arkkitehtuurin ja muotoilun päiviä juhlitaan tänä vuonna yli 50 tapahtumalla ympäri maan! ArkMuodon mittavan tapahtumakattauksen 1.–5.2. päätapahtumat järjestetään Helsingin kaupungintalolla sekä verkossa 1.–3. helmikuuta. Paikallisestikin Paimiossa ja Turussa näkyvän tapahtumaviikon teema, Elämisen laatu, korostaa onnistuneen suunnittelun merkitystä hyvälle elämälle.