LIIKUNTA.
Kuntoportaita on noussut lähivuosien aikana tiheällä tahdilla varsinaissuomalaisiin kuntiin kuten Naantaliin, Maskuun, Vehmaalle ja Laitilaan. Nyt Turku seuraa tätä esimerkkiä, sillä kaupunki suunnittelee rakentavansa kolmet kuntoportaat kahden vuoden sisällä.
Turun kaupungin liikuntasuunnittelija Nea Fagerlundin mukaan liikuntapalvelut on tunnistanut portaiden rakentamisen tarpeen kaupungissa.
– Turkulaiset ovat antaneet palautetta ja kovasti toivoneet kuntoportaita. Kesällä Hirvensalon kuntoportaista tehtiin myös valtuustoaloite, hän kertoo.
Tällä hetkellä suunnittelussa ovat Luolavuoren ja Länsikeskuksen Kalmasvuoren portaat, ja niiden on tarkoitus valmistua ensi vuonna. Etenkin Kalmasvuori on hyvä esimerkki paikallisten aktiivisuudesta: kyseessä on asukasbudjetoinnin kautta alkunsa saanut hanke, jonka asukkaat äänestivät toteutukseen.
Ensi vuonna alkaa myös kolmannen kohteen eli Hirvensalon kuntoportaiden suunnittelu, ja sen toteutuksen on tarkoitus käynnistyä vuonna 2023. Fagerlund kertoo portaiden sijoittuvan saaren hiihtokeskuksen yhteyteen.
– Siellä on hyvä rinne valmiina. Hiihtokeskuksen alue on myös hyvin saavutettavissa eri kulkutavoin, mikä myös puoltaa kuntoportaiden sijoittamista sinne.
Fagerlund arvioi Luolavuoren ja Kalmasvuoren portaiden hinta-arvion kieppuvan 100 000 euron paikkeilla. Hirvensalon portaat ovat kalliimmat.
– Hirvensalo mahdollistaa Luolavuorea ja Kalmasvuorea pidemmät portaat, mikä nostaa kustannuksia.
Miksi kuntoportaita on sitten noussut jo niin moneen kuntaan? Fagerlundin mukaan ne tarjoavat hyvät mahdollisuudet matalan kynnyksen liikuntaan ja kannustavat kaikenikäisiä liikkumaan iästä ja kuntotasosta riippumatta.
– Portaat voi nousta rauhallisesti kävellen tai sitten voi vetää korkean sykkeen treenin. Liikunnan lisäksi saa olla myös ulkona ja nauttia luonnosta. Koronan myötä ulkona liikkuminen on muutenkin nostanut suosiotaan, ja se selittää osittain kuntoportaiden suosiota.
Liisa Kallio