Runo-Kaarina 2021 Sari Ouni-Gröndahl Kaarina-talolla marraskuussa

Havaintoja arkisesta elämästä

Vuoden 2021 Runo-Kaarina-voittaja Sari Ouni-Gröndahl esikoisteoksellaan Keinussa naukuvat kesän linnut. Kuva: Ragip Önsoy.

KIRJALLISUUS. Vuoden 2021 Runo-Kaarina-voittaja on Sari Ouni-Gröndahl, jonka esikoisrunokokoelma kantaa nimeä Keinussa naukuvat kesän linnut. Voittajan julkistus tapahtui tuttuun tapaan Turun Kirjamessujen avajaispäivänä 1. lokakuuta.
– Huomasin, että yksin en kehity kirjoittajana, joten päätin osallistua työväenopiston runopiiriin. Vasta myöhemmin avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen opinnoissa opin muodostamaan runoistani kokoelman, hän kertoo. 

Kolmas kerta toden sanoo -sanonta kävi toteen Ouni-Gröndahlin kohdalla. Esikoiskokoelmastaan nyt palkittu suomen kieleen ihastunut harrastajakirjoittaja on nimittäin osallistunut Runo-Kaarina-kilpailuun ennenkin.
– Tällä kertaa teoksestani hioutui valmis, todellinen kokoelma. Ensimmäisellä kerralla lähetin nipun yksittäisiä runoja, joista puuttui kokoelmallisuus kokonaan. Toisen osallistumiseni aikaan olin siirtynyt kirjoittamisen opintoihin avoimeen yliopistoon ja tehnyt yhden pienen kokoelman, hän jatkaa. 

Vuodesta 1994 järjestettyyn valtakunnalliseen Runo-Kaarina-esikoiskokoelmakilpailuun osallistui tällä kertaa 179 runokokoelmaa. Runo-Kaarinan 29. voittaja Sari Ouni-Gröndahl käyttää kirjailija Kari Levolan johtaman valintaraadin mukaan ilmavaa ja kaunista kieltä. Raadin valintaperusteissa mainittiin myös muun muassa, että Keinussa naukuvat kesän linnut jatkaa suvereenisti suomalaisen nykyrunon parhaita perinteitä. 

Ouni-Gröndahl itse kuvailee Keinussa naukuvat kesän linnut -kokoelmaansa helposti luettavaksi.
– Kokoelmani edustaa pienen elämän suurta liikutusta, hän luonnehtii.

Esikoiskokoelman julkaisun jälkeen Ouni-Gröndahl on jatkanut kirjoittamista:
– Runo-Kaarina-toimitusprosessi runoilija Tommi Parkon kanssa oli hyvin opettavainen kokemus. Jonkin verran kirjoittamisessani on syklisyyttä, on aikoja, jolloin en kirjoita ollenkaan, ja sitten niitä, jolloin kirjoitan vimmalla todella paljon, hän sanoo.

Sari Ouni-Gröndahl saapuu Kaarina-talon marraskuiseen kirjailijailtaan keskustelemaan palkitusta kokoelmastaan. Hän on myös mukana neljättä kertaa järjestettävällä Runo-Kaarina-festivaalilla ensi helmikuussa.  

Katariina Mäkinen-Önsoy