Marja Vaisteesta Turun vuoden 2021 Yrittäjänainen

Turun Yrittäjänaiset palkitsivat Marja Vaisteen Turun vuoden 2021 Yrittäjänaisena. Seutusanomien kuva-arkisto / Ragip Önsoy.

YRITTÄJYYS. Turun Yrittäjänaiset on valinnut keskuudestaan ansioituneen Turun Yrittäjänaisen vuosittain alkaen vuodesta 1982. Tänä vuonna kyseisellä tittelillä palkittiin Kaarinan Yrittäjät ry:n entinen puheenjohtaja Marja Vaiste.

Vaiste jätti vuonna 1996 taakseen hyvän työpaikan viestintätehtävien parissa ja aloitti Tuorlassa ensin lähiruokahankkeen parissa. Tuorlan Majatalo siirtyi hänelle kokonaan vuonna 2005.

– Ihastuin Tuorlaan välittömästi ja ymmärsin siihen liittyvät mahdollisuudet. Paitsi että paikka on luonnonkaunis, on Tuorlalla myös pitkä, monivaiheinen historia ja monta tarinaa kerrottavanaan, Vaiste toteaa.

Nyt hän on toiminut yrittäjänä Tuorlan Majatalossa Kaarinassa jo parin vuosikymmenen ajan, eikä kadu hetkeäkään päätöstään. Tuorlan Majatalon lisäksi hän pyörittää Turussa Helmikahvilaa sekä Hotelli Helmeä

– Vastaan on tullut tilaisuuksia, joihin olen halunnut tarttua, sanoo Vaiste.

Tuorla on ainutlaatuinen kohde kartanoympäristössä. Helmi-kiinteistö puolestaan on osa Turun historiaa. Rakennuksella on mielenkiintoinen menneisyys ja moni muistaa rakennuksessa jo vuosikymmeniä sitten toimineen kahvilan. Myönteinen kokemus Tuorlasta kannusti ryhtymään Helmikahvilan ja vähän myöhemmin myös Hotelli Helmen vetäjäksi.

Marja Vaiste liittyi Turun Yrittäjänaisiin vuonna 2016. Yrittäjänaisiin kuulumisesta Vaiste sanoo, “samanhenkiset ihmiset antavat voimaa!”

– Jokainen yrittäjä varmasti tunnistaa hetkiä, jolloin unettomina öinä miettii, saako laskuja tai palkkoja maksettua. Vuosien varrella olen yrittäjänä oppinut, että vaikeistakin vaiheista selviää. Tavalla tai toisella, mikä voi tarkoittaa pysähtymistä liiketoiminnan kehittämiseen tai uusien vaihtoehtojen etsimiseen, Vaiste jatkaa.

Vaiste valittiin vuoden 2020 yrittäjäksi Kaarinassa.

Turun Seutusanomat

 

 

Turun Yrittäjänaisen valintakriteerit ovat seuraavat:
• on toiminut vähintään 5 vuotta yrittäjänä
• yritys on taloudellisesti menestyvä
• henkilö on esimerkillinen yrittäjänä ja muiden kanssa hyvin toimeentuleva
• yrityksen koolla tai toimialalla ei ole väliä