Kädentaidot, taide ja lähiruoka Killin markkinoiden teemoina

Varppeenaukiolle ja Raision torille levittäytyvät Killin markkinat ovat perinteiseen tapaan merkittävä osa Raisio-päiviä. Välivuoden jälkeen tapahtumaa on jo kovasti odotettu, ja markkinat saadaan järjestettyä tutusti ulkotiloissa terveysturvallisuus huomioiden. Seutusanomien kuva-arkisto (2019).

Raisio-päivät 27.–29.8. sisältävät paljon ohjelmaa ympäri kaupunkia.

RAISIO. Raisiossa perinteisesti elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetyt Killin markkinat tekevät paluun poikkeuksellisen vuoden jälkeen. Lauantaina 28. elokuuta kello 10–14 järjestettävän markkinatapahtuman pääteemoiksi nousevat kädentaidot, taide ja lähiruoka.

Killin markkinoiden pääjärjestäjä on Raisiokeskus, mutta järjestelytoimikuntaan kuuluu myös kaupungin, seurakunnan sekä raisiolaisten yritysten ja yhdistysten edustajia. Tapahtuman juontaa tuttuun tapaan Reija Kortet.

Markkina-alueena toimii jälleen Varppeenaukio, joka tunnetaan paikallisten keskuudessa paremmin Kelan parkkialueena. Ohjelma levittyy edellisvuosien tapaan myös torin puolelle, Tasalanaukiolle.

Raision Kauppakeskus Oy avaa markkinat kello 10, jonka jälkeen on vuorossa muun muassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janne Laulumaan tervehdys, FlouTilan musiikkisirkusesitys sekä Musiikkikoulu Mäkikallin järjestämä Raision Tangostara 2021 -kilpailu. Tapahtumassa selviää myös Turun Seutusanomien jakaman Ansioitunut raisiolainen -kunnianosoituksen saaja, joka korvaa tänä vuonna Positiivisin raisiolainen -palkitsemisen.

Killin markkinat ovat osa Raision kotiseutupäivien ohjelmaa. Perjantaina starttaavia Raisio-päiviä vietetään 27.–29. elokuuta. Aloituspäivänä ohjelmassa ovat perinteiset myllyiltamat ja kotiseutu- ja kansallispukujen tuuletusilta sekä savusaunavuorot Krookilan kotiseutukeskuksessa.

Lauantaina markkinoiden ohella tapahtumaa on luvassa Hahdenniemen venesatamassa ja Friisilän verstasalueen pihapiirissä.

Viikonloppuna järjestetään Raisio-päivien kiertoajeluita Raision ja Lounaisrannikon Matkailuoppaiden johdolla. Ilmoittautumiset kiertoajeluille tulee tehdä viimeistään torstaina 26.8. Kirjastotalon Palvelupisteelle joko osoitteeseen kirjasto@raisio.fi tai puh. 044 797 1463.

Raision museo Harkossa voi jokaisena tapahtumapäivänä tutustua Tarinoita kestävyysmurroksesta -näyttelyyn.

Kaikissa Raisio-päivien tapahtumissa suositellaan käyttämään kasvomaskia ja käsidesiä ja muistutetaan turvaväleistä.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Juttua muokattu 27.8. klo 21.30 kaupungin edustajan osalta.