1,6 kilometriä pitkä reitti pitää sisällään menneiden aikojen havinaa.
SAUVO.
Talvinen lauantaipäivä oli kuin tehty ulkoilulle, kun kaarsin autoni Maalun Pirunpellonpolun alkupäähän Sauvossa. Määränpäähän oli helppo saapua omalla autolla, vaikka ensin ajoinkin oikean risteyksen ohi – Maaluntiellä on kyllä ”näköalatorni”-kyltti ohjaamassa perille, mutta itse huomasin sen vain hetken liian myöhään.
Parkkipaikan kupeesta on lyhyt matka polun alkupäähän. Ihan vieressä sijaitsee myös näköalatorni, joka on rakennettu entisen ilmavalvontatornin paikalle Maalun korkeimmalle kalliolle. Tornin juuressa on myös piknikpöytä penkkeineen evästaukoa varten sekä historiasta kertova infotaulu. Itse jätin kuitenkin torniin kiipeämisen seuraavaan kertaan ja lähdin polulle.
Harmikseni huomasin, että polkua ei ole merkitty kovinkaan hyvin. Se kyllä seuraa maahan painuneita rengasuria, mutta jouduin kuitenkin useampaan kertaan tarkistamaan kartasta suunnan olevan oikea. Suurin osa merkeistä oli valkoisia, muovisia tai kankaisia suikaleita puiden oksiin kiedottuna, mutta niitä ei ollut reitin varrella montaa. Onneksi Pirunpellonpolku on kuitenkin lyhyt, vain 1,6 kilometriä edestakaisin, joten eksymismahdollisuudet eivät olleet suuret.
Talvisena pakkaspäivänä reitti oli kuiva, mutta muina vuodenaikoina kumisaappaille on varmasti käyttöä. Polku kulkee alussa pitkälti hakkuualueen läpi, kunnes noin 500 metrin jälkeen eteen avautuu hyvin säilynyt pirunpelto. Pirunpelto oli myös odotuksiani isompi, mikä oli mukava yllätys. On helppoa kuvitella itsensä aikaan, kun aallot osuivat kiviin eikä lumivaippa peittänyt niitä alleen.
Muinaisranta ei kuitenkaan ollut ainut syy lähteä Maalun Pirunpellonpolulle: kun pirunpellon kiertää oikealta ja jatkaa eteenpäin noin 300 metriä, saapuu näköalapaikalle Paratiisimäelle. Sieltä näkee hyvin esimerkiksi Maalunlahdelle, ja maisemia ihastelee mielellään pidemmänkin tovin. Paikka olisi myös oivallinen esimerkiksi eväiden syömiseen, jos varaa mukaan vähintään istuinalustat.
Maalun Pirunpellonpolku ei ole rengasreitti, joten takaisin palataan samaa polkua pitkin. Tällöin saa ihastella pirunpeltoakin uudestaan. Reitin pituuden takia polku on melko nopeasti kävelty edestakaisin, mutta se on oikeastaan vain mukavaa vaihtelua: monet itse kulkemani reitit ovat pituudeltaan lähempänä viittä kilometriä, jolloin aikaa tarvitsee varata huomattavasti enemmän. Pirunpellonpolun kohdalla ei tarvinnut miettiä ollenkaan esimerkiksi pimeän tuloa, kun matkaan lähti puoleltapäivin.
Vaikka polku olikin merkitty harvakseltaan, olivat pirunpelto ja Paratiisimäen maisemat kuitenkin lähtemisen arvoisia. Lyhyehkön reitin varrella riittää kyllä katseltavaa edellä mainittujen kohteiden kuin myös näköalatornin ansiosta.
Liisa Kallio
