Mika Leinonen: Seutusanomat keskeyttää julkaisutoiminnan toistaiseksi

Hyvät lukijamme, ilmoittajamme ja yhteistyökumppanimme,

Koronavirus on aiheuttanut monelle ilmoittajallemme ja yhteistyökumppanillemme isoja haasteita toimintaan. Tästä syystä heillä ei ole myöskään mahdollisuutta tässä tilanteessa ilmoitella palveluistaan.

Lehtemme tulot tulevat vain ja ainoastaan ilmoitusmyynnistä. Ilmoitusmyyntimme on tippunut tulevista lehdistä jopa 90% ja se on myös vaikuttanut jo maaliskuun ja tämän viikon lehtiemme ilmoitusmyyntiin.

Suurin kulumme on Postin jakelumme, jolla olemme varmistaneet, että myös näin kriisiaikana lehtemme menee kaikille, tulo- ja ikäluokkaan katsomatta, poislukien mainoskiellot. Lehtiämme on saanut sen lisäksi vielä noutopisteistä, ja digilehtemme on ollut verkossa luettavissa ilmaiseksi. Koronavirustilanteen supistamilla ilmoitustuloilla emme saa edes jakelukulujamme nyt katettua.

Torstaina 2.4. ilmestyvä lehtemme on tässä kohtaa viimeinen, jonka saamme vähään aikaan tehtyä. Olemme jo peruuttaneet 9.4 ja 23.4 ilmestyvien lehtiemme painon sekä jakelun.

Nyt katsomme tulevaisuuteen ja odotamme myös valtiolta päätöksiä paikallisten lehtiemme tueksi ja avuksi. Lehtiperheemme on kasvanut kertajakelultaan Varsinais-Suomen suurimmaksi. Olemme monessa kotitaloudessa se ainoa paikallinen lehti, joka postilaatikkoon tänä päivänä tipahtaa. Toivomme, että pääsemme mahdollisimman nopeasti jatkamaan paikallisten uutisten tekoa ja lehtiemme jakelua.

Tässä kohtaa lepäämme ja huolehdimme läheisistämme. Ilmoitamme asiakkaillemme ja lukijoillemme heti, kun tiedämme, koska pääsemme taas tekemään lehtiä. Voimia teille kaikille ja toimitaan miten viranomaiset nyt meitä neuvovat. Se on ainoa keino pysäyttää tämä tauti.

Ystävällisin terveisin

Mika Leinonen, toimitusjohtaja

ML-Mediat Oy

Turun Seutusanomat – lehtiperhe