Raision seurakunta on perustettu 1200-luvulla, mutta kristinuskoa tuotiin Raisioon jo ristirekien aikaan rautakauden lopulla.
RAISIO. Maanantaina 23. tammikuuta Raision seurakunnan Youtube-kanavalla pystyi seuraamaan kirkossa tyhjille penkkiriveille pidettyä luentoa elämästä ristiretkiajan Raisiossa. Sunnuntaina samanlainen etäluento järjestettiin rautakautisesta Raisiosta. Luennot olivat osa Raision keskiaikaviikkoa. Normaalitilanteessa niitä olisi päässyt seuraamaan paikan päälle, mutta koronaepidemian vuoksi yleisö sai seurata esityksiä livenä kotisohvilta. Maanantaina linjoilla oli yli 70 ihmistä.
Ristiretkiajasta Raisiossa luennoi arkeologi Ilari Aalto. Hän kertoi muun muassa Raision keskiaikaisessa kivikirkossa olevista graniittilohkareista, vanhoista hautakivistä, jotka ovat Raision kirkon vanhimpia esineitä.
– Ne on veistetty rautakauden lopulla, eli noin 1100-luvun lopulla, hän kertoo.
Vastaavia hautakiviä on valmistettu Ruotsissa viikinkiajalta asti, mutta Suomesta niitä on löynyt Raision kivien lisäksi vain yksi Nousiaisista. Voidaan siis puhua todellisista harvinaisuuksista.
– Toisessa kivessä on yksinkertaisempi ristimalli ja toisessa auringonkehrä, lintumainen hahmo ja mahdollisesti leijona tai pantteri, Aalto esittelee.
Leijonaa on pidetty Kristuksen vertauskuvana ja kyyhkystä pyhän hengen vertauskuvana, joten todennäköisesti kivillä on kristillinen historia.
Raision kirkon paikalla on sijainnut kivien valmistumisen aikaan puukappeli. Raision seurakunta taas on perustettu 1200-luvun alussa.
– Silloin Lounais-Suomeen perustettuja seurakuntia pyöritettiin Koroistenniemen piispankirkosta käsin, Aalto kertoo.
Raisionjoen varrelta tehty paljon löytöjä ristiretkien ajalta
Ristiretkiä on suunnattu Suomeen kolme, joskin niiden todenperäisyydestä on kiistelty historian aikana. Joka tapauksessa rautakauden viimeistä ajanjaksoa noin vuosina 1050–1200 kutsutaan ristiretkien ajaksi Länsi-Suomessa. Esimerkiksi Karjalassa taas ristiretkien aika jatkui 1300-luvulle asti.
– Ristiretkiajan alussa Itämeren rannikoita asuttivat pakanat, jotka haluttiin liittää osaksi kristillistä maailmaa. Raisiossa ristiretkiajasta kertovat arkeologiset löydöt sijoittuvat ennen kaikkea Raisionjoen varteen ja Ihalaan, joka on osin ollut suojaisaa merenlahtea, Aalto kertoo.
Ristiretkiajan alkamisesta kertoo muun muassa se, että polttohautaus päättyi ja vainajia alettiin haudata maahan kristillisin menoin.
Joen varrella erityisesti Ihalasta on löydetty paljon muinaisjäännöksiä. Ihalan nimi viitannee rautakautiseen miehen nimeen Ihaan. Ehkä jonkin rautakaudella eläneen Ihan asuinpaikkaa on alettu kutsua hänen nimellään.
Ihalan kansakoulunmäki on tunnettu aiemmin nimellä kirkkomäki. Siellä on sijainnut Raision ensimmäinen kirkko ja kalmisto. Kansakoulu rakennettiin mäelle vuonna 1902, jolloin alueella tehtiin myös kaivauksia, joita tutkittiin 50-luvulla. Silloin löydettiin 48 hautaa.
– Ne ovat lisänneet paljon ymmärrystä ristiretkiajan Raisiosta. Niiden pohjalta on myös rekonstruoitu Raision emännän puku, kertoo Aalto.
Ristiretkiajan naisten asuista on säilynyt haudoissa enemmän tutkittavaa kuin miesten asuista, koska naisille oli puettu hautoihin pronssikoruja, jotka ovat estäneet lahottajaeliöiden toimintaa.
– Muinaispuvuista näkee, että menneisyyden ihmiset eivät ole pukeutuneet harmaisiin kolttuihin, vaan voimakkailla kasviväreillä värjättyihin vaatteisiin. Raisiolaisnaisilla oli pitkähihainen alusmekko ja aluspaita, joiden päällä oli kietaisuhame, joka kiinnitettiin hartioilta hevosenkenkäsoljilla. Lisäksi naisilla oli esiliina, joka on ollut käytännöllinen, mutta myös rituaalisesti merkittävä, sillä sen ajateltiin suojelevan naisten lantiota, Aalto kertoo.
Miehetkin pukeutuivat Raisiossa ristiretkiajalla mekkoihin, mutta lyhyempiin. Vyöllä oli puukko ja tulusrauta. Lisäksi miehet käyttivät hattuja ja viittoja.
Mullin asuinpaikka avasi arkeologeille ovet historiaan
Raision Ihalasta löydettiin 90-luvulla rikas rautakautinen Mullin asuinpaikka. Se on säilynyt niin hyvin, että Turun yliopiston kaivauksissa sieltä saatiin esiin jopa asuntojen perustuksia.
Mullin kaksi ensimmäistä hirsitaloa on rakennettu 1000-luvun taitteessa, kolmas 1100-luvun taitteessa ja neljäs 1200-luvun taitteessa. Lisäksi Mullissa on mitä luultavimmin ollut useita talousrakennuksia. Koko paikka on kuitenkin palanut.
– Sitä ei voida tietää, onko kyse ollut vahingosta vai hävitysretkestä, Aalto kertoo.
Mullin talot olivat salvottuja hirsitupia, joissa oli yksi tai kaksi makuuhuonetta, kapea eteinen ja tupa, jossa oli savilattia. Taloissa oli erilaisia lämmitysratkaisuja. Joissain oli liesi keskellä taloa tuottamassa lämpöä, yhdessä taas oli savesta tehty kupoliuuni, joka varasi lämpöä pidempään.
Mullissa kasvatettiin ennen kaikkea ruista, mutta myös ohraa, kauraa, vehnää ja humalaa oluen maustamiseen. Kotieläimiä oli runsaasti, erityisesti lampaita, joista saatiin lihaa, maitoa ja villaa. Loimipainoja alueelta on löytynyt niin paljon, että Mullissa on mitä luultavimmin valmistettu kankaita muuhunkin kuin omaan käyttöön.
Matka-alttari löytyi kätköstä
Mullista on löydetty myös keskiaikainen matka-alttari, jonka avulla on vietetty ennen kaikkea ehtoollista. Se löydettiin 90-luvun kaivauksissa talon lieden viereen kaivetusta kuopasta.
– Löytö ei kuitenkaan kerro varmasti, että Mullin asukkaat olisivat olleet kristittyjä. He ovat myös saattaneet saada alttarin käsiinsä ja kätkeä sen, koska ovat nähneet sen olevan arvokas, Aalto spekuloi.
1000-luvun alussa valmistettu matka-alattari on ollut tammi- tai mäntylankku, johon on upotettu pieni vihreä kivi: kreikkalainen porfyriitti. Kiven alla taas on ollut jokin pyhäinjäännös. Porfyriittiä on käytetty muun muassa roomalaisten kylpylöissä. Matka-alttareihin kivi on valittu luultavimmin siksi, että se muodostaa ristimuotoisia kiteitä.
Janica Vilen
