Erityisesti Nanna-sarjakuvistaan tunnetusta Tuuli Hypénistä tuli sarjakuvataiteilija, kun hän huomasi löytävänsä itsensä yhä useammin piirtämisen parista. Häntä inspiroi lasten- ja nuortenkulttuuri, sillä hän ei koe olevansa aikuinen vielä itsekään.
KULTTUURI. Ikänsä Turussa asuneelle sarjakuvataiteilija Tuuli Hypénille vuodet yliopistossa olivat etsimisen aikaa. Vaikka hän tunsi intoa pääainettaan kulttuurihistoriaa kohtaan, havahtui hän Turun yliopiston luentosalissa istuessaan kerta toisensa jälkeen saman harrasteen ääreltä: yhä uusia piirroksia syntyi luentolehtiön kulmaan.
– Monenlaiset jutut kiinnostivat minua, mutta piirtäminen oli se, jonka osasin parhaiten. Sillä ei ollut niin väliä, mitä piirrän. Se on ollut lapsuudesta asti tapani saada huomiota ja yhteys maailmaan, kanava purkaa mielikuvitusta, muistelee lapsuudessaan myös helikopterilentäjän ja viemärisukeltajan ammateista haaveillut Hypén.
Vaikkei hänestä kulttuurihistorian tutkijaa tullut, on hän kovasti iloinen, että suoritti maisterin tutkinnon loppuun. Siitä on ollut monenlaista hyötyä sarjakuvantekijänä, ja itse asiassa hänen tunnetuin sarjakuvahahmonsa sai inspiraationsa juuri opiskeluaikoina.
– Osallistuin Sarjis 2009 -kilpailuun, jonka kautta etsittiin nimenomaan strippisarjakuvan tekijöitä. Sitä ennen en sarjakuvien tekemistä ollut kokeillut. En voittanut kilpailua, mutta muut sarjakuvantekijät kannustivat minua jatkamaan.
Tässä yhteydessä syntyi siis Nanna-sarjakuva, jota on sittemmin julkaistu suurimpien päivälehtien sivuilla ja josta on syntynyt myös useampia sarjakuvakirjoja. Onpa Nannan pikkuveljestä Veikastakin kehkeytynyt pari lastenkirjaa.
Aikuiseksi kasvaminen ei kannata
Lastenkulttuuri on selvästi alue, joka Tuuli Hypéniä kiehtoo.
– Ehkä se johtuu siitä, etten itse ole kasvanut aikuiseksi! Olen ajatellut, ettei se kannata, koska se on jonkinlainen ansa; pyrin välttämään liikaa tosikkomaisuutta. Toisaalta en ole voinut oikein valitakaan asiaa, sillä lapset vain pitävät samoista jutuista kuin minä, hän huvittuu.
Vaikka taiteilija on astellut koko elämänsä kaupungin pölyisiä katuja, on luonnolla hänelle suuri merkitys.
– Pyrin olemaan sarjakuvissani varovaisen opettava ja niissä elääkin luonnonsuojeluajatus. Haluan tehdä esimerkiksi eläimistä ja kukkasista tunnistettavia, jotta lapsilla olisi mahdollisuus tutustua luonnon monimuotoisuuteen.
Sarjakuvien lisäksi Hypén toimii pelien kuvittamisen ja opetustyön parissa.
– Olen ollut toteuttamassa kahta nuorille suunnattua mobiilipeliä. Toinen niistä on Guider Game, turkulaisvoimin toteutettu maahanmuuttajille suunnattu kotouttamispeli, jonka kautta he saavat tietoa Suomesta. Vastaavaa ei aiemmin ole maassamme tehty, hän kertoo.
Lisäksi Hypén järjestää pieniä sarjispajoja, joissa tarkoituksena on opettaa ja rohkaista nuoria kokeilemaan sarjakuvan tekemistä. Pajoja järjestetään muun muassa Turun Pääkirjastossa.
Miten Hypén sitten neuvoo sarjakuvapiirtäjäksi haluavia?
– Kaikista, jotka haluavat piirtää sarjakuvia, voi tulla tekijöitä, koska tätä voi tehdä niin monella eri tavalla. On muistettava, ettei julkaiseminen välttämättä ole mikään tekijyyden mittari. Kehottaisin verkostoitumaan muiden alan ihmisten kanssa ja löytämään ehkä jopa oman yleisön, mutta siitäkään ei pidä hätääntyä, jos kumpaakaan ei löydy. Tällä alalla ollaan kuitenkin kovia auttamaan toinen toisiaan.
Elävä tekemisen kulttuuri
Kun Hypén suunnittelee uutta sarjakuvakirjaa, pohtii hän ensimmäisenä paitsi siihen kohdistuvaa julkaisuhalukkuutta, myös sitä, onko työ vaivan arvoista.
– Sarjakuvakirjan tekeminen on nimittäin kova rutistus, se vie paljon aikaa. Sen jälkeen listaan sitten ideoita ja piirrän. Itse olen melko harkitsevainen piirtäjä. Yksi teos vie aikaa puolesta vuodesta vuoteen. Saatan tehdä kuvitustyötä päivällä ja yöllä olen sarjakuvapiirtäjä, kuvaa hän työtään, jossa kuvat syntyvät perinteistä kynäpiirtämistä ja digitaalisia kuvankäsittelyohjelmia yhdistelemällä.
Taiteilijan mukaan sarjakuvantekijän identiteetti on jokseenkin kaksijakoinen.
– Se yhdistää meitä kaikkia, että vaikka tekisit sarjakuvia miten monta vuotta tahansa, tulee aikoja kun et tiedä, onko tämä ammatti vai harrastus. Joka tapauksessa suomalaiset sarjakuvantekijät ovat kuitenkin hyvinvoivia tyyppejä, joiden välillä vallitsee hyvä yhteishenki, jossa neuvotaan ja kannustetaan.
Hypén kertoo, että Suomessa kaiken kaikkiaan vallitsee elävä tekemisen kulttuuri ja suomalaiset sarjakuvat kiinnostavat myös maailmalla. Sen sijaan sarjakuvien lukemisen kulttuuri, joka ylläpitäisi ammatillisesti kaikkea olemassa olevaa osaamista, ei ole meillä vielä vakiintunut. Hän toteaakin, että suuri osa sarjakuvataiteilijoista on moniosaajia, jotka toimivat lisäksi esimerkiksi kuvitustyön parissa.
Hypénin tämän vuoden projekti on Koneen apurahalla tuetun tietokirjan tekeminen yhdessä kahden yliopistotutkijan, Heta Lähdesmäen ja Otto Latvan kanssa. Teos kantaa työnimeä ”Erilainen eläinkirja”.
– Teoksessa pohditaan ihmisen ja eläimen monipuolista, mutta problemaattista suhdetta. Tavoitteena on saada nuoret ajattelemaan – ei siis kuitenkaan paatoksellisen ikävästi – ihmisen suhdetta eläimeen ja tuoda esiin tuon suhteen erilaisia rakenteita, ja lisäksi, miten näitä asioita voisi mahdollisesti ajatella uudestaan. Mukaan tulee jonkin verran sarjakuvaa, taiteilija visioi.
Mitä muuta hän tulevaisuudelta sitten odottaa?
– Olen paljon jo saavuttanut mitä olen tavoitellut, mutta toivon lisää mielenkiintoisia sarjakuvaprojekteja ja mahdollisesti kustannuskanavaa tai sarjakuva-aihetta, jossa pysyisin pidempäänkin mukana. Myös oman jutun löytäminen vielä selkeämpänä sarjakuvan parissa kiehtoo.
Kymmenvuotisjuhlavuottaan viettävä Turun Sarjakuvakauppa on niin ikään Tuuli Hypénille läheinen.
– Se on meitä kaikkia alalla toimivia yhdistävä portaali, kaikkien kiintopiste, jonka kanssa myös Turun Sarjakuvakerho tekee yhteistyötä. Jos jonkun täytyy vaikkapa palauttaa jokin tavara toiselle, toimitetaan se yleensä Sarjakuvakauppaan, Hypén nauraa.
Jaakko Virrankoski
