Pienten lasten vanhemmat jäävät usein arjessaan yksin, kun ystävät juoksevat oravanpyörää työelämässä. Lapsia syntyy joka vuosi vähemmän ja vähemmän, ja siksi samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä voi olla vaikeaa löytää. Laitilassa viisi äitiä lyöttäytyi yhteen vauvavuonnaan 2015 ja pitää tiiviisti yhteyttä edelleen.
LAITILA. Laitilan Kaivolan kylässä Rämön perheen kodissa on kova kuhina ja iloinen puheensorina, kun toimittaja astuu ovesta sisään. Paikalla on viisi äitiä ja heidän yhdeksän lastaan. Normaalisti lapsia on kymmenen, mutta tällä kertaa yksi ei päässyt mukaan. Naiset ovat nimenneet porukkansa äitikerhoksi.
– Oli ihanaa, että tämä ryhmä perustettiin. Erityisesti silloin ekana vuonna oli mahtavaa, kun kaikki puhuivat ihan avoimesti kaikki härskeimmätkin vauvaperheen jutut. Sellaista tukea ja ymmärrystä ei olisi saanut mistään muualta, muistelee Anna Jäppinen.
Jäppisen lisäksi äitikerhoon kuuluvat Jenna Rämö, Janika Ekfors, Linda Venho ja Jemina Wallin. Kaikki ovat samaa mieltä.
– Tässä porukassa ei ole mitään sensuuria. Kaiken on aina saanut sanoa ja kaikkeen on aina suhtauduttu ymmärtäväisesti, he toteavat.
Välillä whatsapp-ryhmässä on vaihdettu kuvia jopa näppyläisistä vauvan pyllyistä ja mietitty porukalla, mikä rokko Laitilassa jyllää. Enterorokkohan se lopulta oli.
Perhevalmennuksesta perhetutuiksi
Äidit tapasivat toisensa ensi kerran neuvolan perhevalmennuksessa elokuussa vuonna 2015, kun kaikki odottivat esikoistaan. Loppuvuodesta syntyi sitten viisi vauvaa. Anna ja Jemina olivat jopa samaan aikaan synnyttämässä.
Alkuvuodesta 2016 suurin osa aloitti vauvauinnin, jossa he tapasivat kerran viikossa. Lisäksi he päätyivät samaan Tanssitan vauvaa -ryhmään. Kun kesällä molemmat harrastukset jäivät tauolle, Jenna päätti kutsua koko porukan kylään.
– Olin juuri muuttanut Laitilaan, enkä tuntenut täältä oikeastaan ketään muita, hän muistelee.
Ensimmäisen tapaamisen jälkeen oli selvää, että ystävyys tiivistyisi ja tapaamisia jatkettaisi. Aluksi viisi äitiä ja viisi vauvaa tapasivat kerran kuussa.
– Se oli kyllä pelastus silloin kun oli yksin kotona ensimmäisen lapsen kanssa, eikä kenelläkään tutulla ollut samanikäisiä lapsia. Olen vielä luonteeltani vähän sellainen tarkkailija, joten en oikein viihtynyt missään vauvakahviloissa, joissa olisi voinut tutustua muihin äiteihin, Janika toteaa.
Pikkuhiljaa osa palaili työelämään ja osa alkoi odottaa seuraavia lapsia.
– Nykyään me tavataan koko porukalla kaksi kertaa vuodessa: äitikerhon vuosipäivänä heinäkuussa ja esikoisten synttäreiden aikoihin pikkujouluissa, Jenna kertoo.
– Eli ihan liian harvoin! muut toteavat.
– Mutta nähdään me toisiamme useamminkin äitien kesken ja pienimmissä porukoissa. Aina, jos ollaan oltu jonkun kanssa samaan aikaan äitiyslomalla, niin on taas ollut enemmän aikaa tavata, Jenna jatkaa.
Ja vaikka hektisessä lapsiperhearjessa ei aina ehdi kylään, niin whatsappissa on helppo jatkaa keskustelua.
Leikitään ja riehutaan
Äitien keskustelut soljuvat juuri alkaneista lasten balettitunneista peurakolareihin ja uusiin työkuulumisiin. Samaan aikaan lastenhuoneessa riittää menoa ja meininkiä. Pari lasta kiipeää puolapuita, kolme leikkii Ryhmä hau -koirien kanssa, yksi lastaa leikkiautoja parkkitaloon, toinen meni vessaan ja kolmas juomaan. Joku otti lelun toisen kädestä ja pyysi sitten anteeksi.
– Yleensä me leikitään, riehutaan ja juostaan. Ja varotaan, ettei Helvi jää jalkoihin, 4-vuotias Hilda tiivistää kaverusten puuhat.
Lapsista tullut hyviä kavereita keskenään.
– Kaikki on tosi kivoja, Hilda sanoo ja antaa muille luvan kiivetä hänen uuteen hienoon yläsänkyynsä.
Ensimmäisellä tapaamisella vasta yksi lapsista osasi kävellä. Nyt esikoisilla riittää vauhtia ja pienemmät kasvavat perässä. Vuosien varrella myös perheiden isät ovat tulleet tutuiksi.
Janica Vilen
