SEURAKUNTAKOLUMNI. Maanantaiaamuna lomat on lusittu. Parkkeeraan uutukaisen polkupyöräni odottamaan, kiittelen mielessäni, miten helpolla pääsenkään auton ratissa; kivistävät pyöräilylihakset saavat rentoutua ja nyt treenataan istumalihaksia ja kärsivällisyyttä.
Loma on tehnyt tehtävänsä. Kustavin ja Taivassalon maisemat näen kauniina tuleentuvine peltoineen, riemastuneena otan vastaan koulunsa aloittavat, haparoivin sormin selailen hautajaisiin liittyvät sivut kirjastani. Se mikä uupumuksen vuoksi tuntui rutinoituneelta ja samankaltaisena toistuvalta ennen lomaa on muuttunut ainutkertaiseksi ja uusien löytöjen tutkimukseksi.
Kiitollisena mietin, mitä olenkaan saanut, kun minulla on työ, siihen kutsumus, riittävästi seurakuntalaisia ja Luojan antama luovuus sen hoitamiseen. Se merkitsee turvallisuutta ja elinkeinoa. Se vaatii ahkeruutta ja terveyttä. Se antaa ihmissuhteita, työn iloa ja jatkuvasti uusia näkökulmia siihen, mitä ihmiselämä voi olla. Se vie viikonloput ja juhlapyhät, joskus myös yöunet. Se johtaa omaan rukouselämään ja hengelliseen kilvoitteluun.
Pelkään, että seurakunnan jäsenmäärän laskiessa emme enää saa kohdata ihmisiä hädässä, surussa, pelossa ja ilossa. Että en enää saa kuuluville viestiä, että Jumalalla on hyvä tahto. Että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Että rakkaus voittaa kaiken.
Pelkään, että vanheneminen verottaa voimia ja suuret haasteet työssä ajavat minut tekemään itse ja vaatimaan toisilta venymistä yli rajojen. Mietin jatkuvasti jakamista ja tasaamista, seurakuntalaisuutta ja vapaaehtoisuutta. Pohdin kutsumista, osallistumista, perehdyttämistä ja luottamista. Arvostan kanttoria, diakonia, nuorisotyönohjaajaa, talouspäällikköä, toimistosihteereitä, suntioita ja kiinteistötyöntekijöitä. Eihän yksipappisessa seurakunnassa pappi ole yksin.
Luotan, että Jumala pitää meistä huolen. Tämä maailmanjärjestys hajoaa joka tapauksessa, milloin ilmastonmuutoksena, milloin vallankumouksena ja milloin ohjesääntöjen vaihtumisena. Välillä hiljaa rapistuen, välillä lujaa rysähtäen. Ja kun kaikki muu on muuttuvaa, Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Rakas päiväkirja, tänään oli hyvä päivä. Kiitos työehtosopimus, uusi lomakausi on taas ensi vuonna. Kiitos seurakunta, työtä on. Kiitos Jeesus, armo riittää.
Tiina Rautiainen
Kustavin ja Taivassalon seurakunnat
