MIELIPIDE. Suomessa tuli vuonna 2016 voimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Siinä vahvistetaan, että vammaisille kuuluvat kaikki samat oikeudet kuin muillekin.Tämä itsestään selvältä kuulostava lähtökohta on jo itsessään radikaali: vammaisia on kohdeltu toisen luokan kansalaisina, eikä heidän yhdenvertaista asemaansa yhteiskunnassa ole pidetty edistämisen arvoisena. Esimerkiksi vammattomille automaattiselta tuntuva itsemääräämisoikeus ei ole koskenut vammaisia, vaan heidän osallistamisensa omaa elämää koskeviin päätöksiin on toistuvasti laiminlyöty. Sopimus on jo nyt muuttanut asenteita, mutta paljon on vielä tehtävää.
Varsinkin kehitysvammaisten kohdalla sopimuksen takaama oikeus päättää vaikkapa omasta asumisesta ei vieläkään toteudu ja sitä peräänkuuluttava, eduskunnan täysistuntokäsittelyyn vihdoin edennyt Ei myytävänä! -kansalaisaloite on ollut vaarassa raueta vaalikauden lopussa soteuudistuksen ruuhkautettua valiokunnan. Lisäksi uuteenkin vammaispalvelulakiin on jäämässä henkilökohtaisen avun niin sanottu voimavararajaus, joka edellyttää saajalta riittävää kykyä määritellä avuntarpeensa ja sulkee näin vammaiset lapset ja kognitiivisia tai muita itseilmaisun ongelmia omaavat palvelun ulkopuolelle.
Vammaissopimus edellyttää myös kohtuullisten mukautusten toteuttamista, jotta vammaisten henkilöiden oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti muiden kanssa. Kohtuullisten mukautusten käsite on merkittävä edistysaskel ihmisoikeuksien toteuttamisessa, ja se on omaksuttu myös Suomen yhdenvertaisuuslakiin. Kohtuulliset mukautukset liittyvät esimerkiksi esteettömyyteen julkisten palvelujen tarjonnassa ja niiden tarkoitus on edistää yhdenvertaista kohtelua toimijan koko ja asema huomioiden.
Kohtuullisten mukautusten käsite on ihmisoikeuksien kehityksessä merkittävä askel eteenpäin. On monia muitakin ihmisryhmiä, jotka hyötyvät mukautuksista, esimerkiksi lastenvaunujen ja pienten lasten kanssa liikkuvat, raskaana olevat ja vanhukset. Kohtuullisten mukautusten käsite haastaa kohtuullisesti sitä, keitä varten yhteiskuntaa kehitetään. Poliittisten päättäjien tulisi tarjota riittävät resurssit ja varmistaa mukautusten toteutuminen myös yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoilla.
Ihmisoikeuksien edistäminen nähdään usein politiikassa toissijaisena tavoitteena, varsinkin vammaisten kohdalla. Suomen kansainväliset velvoitteet pakottavat asennemuutokseen, jonka täytyy näkyä seuraavassa hallitusohjelmassa ja sen toteutuksessa.
Johanna Niemi
Akatemiaprofessori
Ville Savonlahti
kehitysvammaisen isä
(vihr.) Lieto
