KOLUMNI. Kuuma kesä 2018 alkaa kääntyä lopuilleen. Tai mistä minä sen tiedän. Ehkäpä tämä kotomaamme ilmasto on jo sen verran sekaisin, että saamme nauttia lämpimistä kesäisistä päivistä vielä pitkäänkin? Kesä on ollut aikamoinen, millainen lienee tuleva talvi? No, sittenhän tuon näkee.
Muistan että 1960-luvulla isä haki talvisin jäitä Littoisten järvestä, maitoa sillä jäähdytettiin, jäitä säilytettiin purukasassa mahdollisimman myöhäiseen kesään. Tuttua se varmaan on monillekin meistä?
Tarina kertoo, että eräällä miehellä oli suuri huone jäiden säilytystä varten. Ikkunaton, paksut seinät, tiukka ovi. Talvella jäät siis varastoitiin huoneeseen ja peitettiin sahanpuruilla. Talkoilla hommat tehtiin ja kävipä niin, että eräs mies pudotti kalliin taskunauriinsa purujen sekaan. Mies etsi ja etsi, mutta ei vain kelloa löytynyt. Muutkin miehet penkoivat paikat, siilasivat sahanpuruja, mutta ei! Eräs poika kuuli tuloksettomista etsinnöistä ja päätti osallistua etsintöihin hänkin, ja niin siinä kävi, että pianpa poika tuli ulos huoneesta kello kädessään! Muut oli aivan äimissään: ”miten sinä sen kellon löysit, ja vieläpä näin nopeasti?” Poika vastasi: ”menin sisään ja suljin oven perässäni, kävin makaamaan lattialle sahanpurujen päälle ja olin ihan hiljaa. Jonkin ajan kuluttua kuulin kellon tikityksen.”
Usein keskellä ongelmiamme kyse ei ole siitä, etteikö Jumala puhuisi meille, vaan siitä, että emme ole tarpeeksi rauhallisia, ja tarpeeksi hiljaa kuullaksemme tuon puheen. Siinä kohtaa, kun meidän voimamme ja keinomme loppuvat, niin vasta sitten Jumala voi toimia.
Jumala tietää, mitä me tarvitsemme. Siksi Hän ei ainoastaan antanut meille Sanaansa, Raamattua, vaan myöskin Poikansa. Jumala haluaa sanoa sinulle: minä pidän sinusta huolta, pelkoa ei ole, mene rauhassa, minä olen sinun kanssasi. Siinä voimassa mekin saamme kulkea myös loppuvuoden 2018.
Siunausta ja aurinkoa syyskesääsi!
Veikko Sailola
Ruskon seurakunta
Vahdon kappalainen
