Porin Teatteri: Luuseri-Henkka
Käsikirjoitus: Henrik Ståhl
Ohjaus: Peter-Sebastian Lehtonen
Lavastus: Teemu Loikas
Puvustus: Taru Liipola
TEATTERIARVIO. Naantalin lukion auditoriossa esitettiin 14. maaliskuuta Naantalin yhteiskoulun tukiyhdistyksen tilaamana Porin Teatterin tuottamaa Luuseri-Henkka -näytelmää ensin päivällä yläkoululaisille ja lukiolaisille ja sitten illalla muille naantalilaisille. Tilaisuus toteutettiin Suomi 100 -juhlavuoden Yhdessä-teeman mukaisesti, sillä yhteiskoulun tukiyhdistyksen yhteistyökumppaneina toimivat Naantalin lukio, Maijamäen koulu, Naantalin seurakunta, lukion vanhempainyhdistys sekä Naantalin Pelastakaa Lapset ja MLL Naantali -yhdistykset.
Monologimuotoisen esityksen ohjaus- ja roolityöstä vastaa koulun entinen oppilas Peter-Sebastian Lehtonen. Lehtonen eläytyy Henkan roolin lisäksi kiusaajien, opettajien ja vanhempien rooleihin. Kiusaajat hän kuvaa stereotyyppisesti vähä-älyisinä pullistelijoina ja aikuiset puolestaan lastensa tekemisistä niin sanotusti onnellisesti pihalla olevina.
Luuseri-Henkan alkuperäisteos Henrik – en tönt sai ensi-iltansa vuonna 1999 Ruotsissa. Käsikirjoitus on Henrik Ståhlin, joka kirjoitti näytelmän omasta kouluajastaan 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Suomessa monologiin tarttuivat ensimmäisinä Åbo svenska teater ja Linnateatteri vuonna 2011. Tuolloin näytelmää esitettiin sekä alkuperäisnimellään että Elämäni luuserina -nimellä. Ståhlin tavoite, johon kuului tarinan levittäminen mahdollisimman laajalti, sai jälleen uuden kasvualustan Porin Teatterissa, jossa Luuseri-Henkan ensi-iltaa vietettiin viime syyskuussa.
Peter-Sebastian Lehtosen esittämänä Henrikin tarina elää nyt omaa elämäänsä koulukiertueella ja ravistaa yhä uudelleen ja uudelleen uusia katsojia. Ravistavaa ei ole pelkästään se, kuinka Lehtonen onnistuu ja vakuuttaa kiusatun roolissaan, vaan myös se, kuinka ajaton ja universaali ilmiö koulukiusaaminen itsessään on.
Vaikka Lehtosen ohjaamassa versiossa koulukiusattu poika käy yläkoulua Porissa, Luuseri-Henkka voisi olla tarina kenestä tahansa kiusaamisen uhriksi joutuneesta. Lehtonen käsittelee esityksessä kiusaamisen monia puolia ja viljelee komiikan siemeniä sinne tänne pääosin vakavaluonteista tarinaa. Kaikessa tragikoomisuudessaan esityksestä paistaa läpi elämänmyönteisyys: Henkka koittaa parhaansa mukaan etsiä positiivisia keinoja koulukiusaamisesta selviytymiseen ja osoittaa, että henkisetkin ruhjeet voivat parantua ja reikäisinkin itsetunto eheytyä. Luuseri-Henkka ei negatiivisen kaiun omaavasta nimestään huolimatta anna aihetta epätoivolle, vaan kannustaa olemaan oma itsensä ja puuttumaan rohkeasti kiusaamistapauksiin.
Lehtonen maustaa esitystä omilla henkilökohtaisilla kokemuksilla Naantalissa viettämiltään lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Hän pohtii jättääkö varhaisessa iässä kiusatuksi tuleminen jonkinlaisen jäljen itsetuntoon, joka taas vaikuttaa siihen, että kiusaaminen saattaa jatkua jatko-opintoihin ja työelämään asti. Esityksen jälkeen hän toteaa, että minkäänlaisia antipatioita entistä kotikaupunkiaan kohtaan hänelle ei ole kuitenkaan jäänyt. Päinvastoin hän tuntee ylpeyttä siitä, että naantalilaiset yhdistykset tilasivat esityksen vierailulle.
Katariina Mäkinen-Önsoy
