Halisten uusi kylätalomainen nuorisotila avautuu tammikuussa

Nimikilpailu on käynnissä!

Halisten nuorisotila

Avajaiset 19.1. klo 17.

Tilan kokonaispinta-ala 290m2.

Tilaan on esteetön pääsy ja siellä on inva-wc.

Tilassa on keittiö.

HALINEN. Gregorius IX:n tie 8:n entisessä pubissa Halisten liikekeskuksessa avautuu virallisesti tammikuun 19. päivänä Turun nuorisopalvelujen uusi Halisten nuorisotila, jonka nuorisotoimintaa ylläpitävät SPR:n Varsinais-Suomen piirin nuoriso-ohjaajat. Tila on ensisijaisesti varattu lasten ja nuorten käyttöön, mutta sitä tulevat käyttämään myös monet järjestöt ja yhdistykset sekä yksityiset tahot.

Ajatuksena on saada tilasta koko alueen asukkaiden yhteinen ”kylätalomainen” tila. Etenkin nuoret mutta myös muut alueen asukkaat halutaan monipuolisesti mukaan toimintaan.
Ajatus lähti nuorten omista toiveista saada Halisiin paikka, jossa tavata kavereita ja tutustua uusiin sekä harrastaa yhdessä yli kulttuurirajojen.

Q-vuoren nuorisotila toimii Nummen ja Halisten alueen nuorten käytössä vielä vuoden loppuun, mutta tammikuussa sen toiminta siirtyy uusiin tiloihin Halisiin.

– Toiminnassa on luvassa avoimia nuorten iltoja, kansainvälisiä teemailtoja, diskoja ja yönuokkareita. Myös nuorten QuHa:n päätetään -ryhmä jatkaa, kertovat SPR:n nuoriso-ohjaajat Johanna Stauffer ja Anu Leppänen.

QuHa:n päätetään -ryhmässä on kyse osallistuvasta budjetoinnista, jonka taustalla on ajatus osallistuvasta demokratiasta: nuoret voivat aktiivisesti osallistua päätöksiin toimintarahojen käytöstä ja toiminnan sisällöistä.

– Nuoret saivat osallistua esimerkiksi uuden tilan sisustuksen ja uusien pelien valintaan sekä toimintojen suunnitteluun. Ryhmään valitaan uudet nuoret päättäjät helmikuussa 2017, ja he pääsevät ideoimaan tulevaa toimintaa ja vaikkapa retkiä, Leppänen kertoo.

QuHa:n toiminta on suunnattu 12–18-vuotiaille nuorille. Halisissa on tarkoitus järjestää myös pre-nuokkareita 9–12-vuotiaille.

– Tilassa tulee olemaan myös muun muassa 4H:n kokkikerho tytöille, Sateenkaarikodon ja YK-yhdistyksen sekä SPR:n läksykerho 7–12-vuotiaille, Vamoksen avointa toimintaa yli 18-vuotiaille ja lisäksi esimerkiksi MLL:n perhekahvila, Stauffer luettelee.

Alueen aktiivien ja uusien järjestöjen toivotaan ottavan tilat omakseen ja omalta osaltaan tuovan monipuolisuutta toimintaan. Paikka halutaan mahdollisimman tehokkaasti käyttöön.

Uuden tilan nimestä on ollut alueella jonkin aikaa käynnissä kilpailu. Nimikilpailuun voi osallistua vielä sunnuntaihin 18. joulukuuta saakka lähettämällä ehdotuksensa osoitteeseen nimikisa.halinen@gmail.com.

Voittajan valitsee nuorten QuHan päätetään -raati. Voittaja palkitaan punaisella Jopo-polkupyörällä. Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan leffalippuja. Tilan kaikille avoimia avajaisia vietetään 19. tammikuuta klo 17 alkaen, jolloin uuden tilan nimi on myös tiedossa.