Valtaosa suomalaisista hyväksyisi postiuudistuksen

Taloustutkimuksen tekemä kysely osoittaa, että hieman reilut puolet suomalaisista olisivat valmiita hyväksymään kolmipäiväisen postijakelun.

KOTITALOUS. Lievä enemmistö olisi valmis hyväksymään kolmipäiväisen postijakelun, kertoo Postin Taloustutkimuksella teettämä kysely. Postilain uudistusta valmistellaan parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä ja lakiluonnoksen tavoitteena on keventää yleispalvelun sääntelyä ja uudistaa postinjakelua digitalisaation aikakaudella. Luonnoksen mukaan taajama-alueilla voitaisiin poiketa yleispalvelukirjeiden nykyisestä viisipäiväisestä jakeluvelvoitteesta ja sallia kolmipäiväinen jakelu.

Kyselyn mukaan 54 % suhtautui myönteisesti uudistukseen kolmipäiväisestä jakelusta, kun taas kielteinen kanta oli 46 % vastaajista. Puhelimitse toteutettuun kyselyyn osallistui kaikkiaan 1 028 henkilöä.

Naisilla oli miehiä selvästi jyrkempi kanta uudistusta kohtaan. Naisista vain 51 % hyväksyisi muutoksen, kun taas miehistä peräti 58 % oli sen kannalla. Ikäryhmässä 35–49-vuotiaat suhtautuivat kolmipäiväiseen jakeluun myötämielisimmin, sillä heistä peräti 65 % pitivät uudistusta hyvänä.

Postilakiin kaavaillaan myös muutosta koskien kerrostalojen jakelua. Muutoksessa huoneistokohteisten postiluukkujen sijaan jakelu suoritettaisiin rappukäytävissä sijaitseviin lokerikkoihin. Uudistuksen puolesta liputti 70 % kyselyyn vastanneista.

Kimmo Muttilainen