Suomessa vietettiin laajalti kekriä pyhäinpäivän tienoilla 1600-luvulta aina 1900-luvulle asti. Perinne on ollut unohduksissa pitkään, mutta nyt sitä nostetaan taas esiin. Kajaanissa poltetaan kekripukki ja moneen paikkaan on yritetty viritellä uutta perinnettä. Raisiossa kekrin perinteitä opetettiin tänä vuonna koululaisille ja Timalissa vietettiin sadan hengen muinaispidot.
RAISIO. Raision Friisilän koulun 5A-luokka tutustui kekrin perinteisiin Raision kirjastotalolla torstaina 3. marraskuuta. Ohjelmassa oli karmaisevien kekripukkinaamioiden askartelua, kekrin perinneleikkeihin ja ruokiin tutustumista sekä kilpailuja.
Lähes kaikille lapsille kekri oli vieras perinne. Se on vieras myös monille aikuisille, sillä sen viettäminen on Suomessa lopetettu lähes tyystin 1900-luvulla.
– Kekriä sanotaan joskus myös käkriksi tai köyriksi, kertoo Laura Hokkanen, Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogian lehtori.
Kekrinä juhlittiin sadonkorjuun päättymistä, vanhan vuoden loppumista ja uuden alkamista. Kekri oli hyvä syy herkutella uuden sadon antimilla. Alkujaan kekrillä ei ollut kalenteriin sidottua ajankohtaa.
– Talot kilpailivat siitä, missä oli ensimmäiseksi kekri, sillä juhlat järjestettiin, kun sato oli saatu korjattua ja muutkin syystyöt tehtyä, selittää Hokkanen.
Vainajat mukaan kekrin viettoon
1800-luvulta lähtien kekrin ajankohdaksi vakiintui pyhäinpäivä ja näin siitä tuli myös vainajien muistopäivä. Martaat eli vainajien henget olivat olleet alusta asti isossa osassa kekrijuhlissa.
– Ne eivät olleet kummituksia, vaan kuolleiden läheisten henkiä, jotka tulivat mukaan juhliin. Heille tarjottiin sauna ja ruoka. Sillä aikaa, kun talon väki saunoi, uskottiin, että martaat istuivat ruokapöydässä ja sitten vaihdettiin paikkoja, selittää Hokkanen.
Kuolema oli 1600-luvulla läsnä aivan eri tavalla kuin nykyään ja se näkyi juhlaohjelmassa muutenkin kuin martaiden kautta:
– Juhlaväki saattoi esimerkiksi ennustaa, kuka kuolee seuraavaksi. Ihmiset laittoivat kukin yhden halon tulipesään ja sen, jonka halko kaatui ensimmäisenä, uskottiin kuolevan seuraavana, kertoo Hokkanen.
Taikoja ja kekripukkeja
Kekriin on liittynyt monia taikoja, uskomuksia ja sääennustuksia. Kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneet hahmot kiersivät talosta taloon pyytäen kestitystä.
– Miespuoliset laittoivat nutun nurinpäin päälle. Hihasta pilkotti kirves ja sarviksi laitettiin lusikat. Kekripukki uhkaili, että hajottaa uunin, jos ei saa tarpeeksi ruokaa ja juomaa, Hokkanen kertoo.
Kekripukeista on myöhemmin tullut nuuttipukkeja, kun monet kekriin liittyvistä vanhoista pakanallisista tavoista siirtyi kristilliseen joulun tai uuden vuoden viettoon.
Uuteen vuoteen on siirtynyt kekriperinteistä muun muassa tinan valanta ja kahvikuppiennustukset; jouluun taas muun muassa olkipukit ja osa kekriruuista. Lopulta joulu syrjäytti koko kekrin yhteisön juhlana.
Leipää, juustoa, lammasta ja talkkunaa
Ruisleipä oli kekripöydässä tärkeä, sillä sitä leivottiin 1600-luvulla Suomen läntisissä osissa vain kaksi kertaa vuodessa. Toinen leivontakerta osui kekriin, eli silloin oli yllin kyllin tuoretta leipää tarjolla.
– Puolen vuoden tarve laskettiin henkilömäärän mukaan: Yks henkee kohren ja kaks trenkii kohren. Rengit nimittäin tekivät raskaimmat työt, joten he tarvitsivat kaksi leipää päivässä, raisiolainen ’muinaisemäntä’ Marja Hartola kertoi Friisilän koulun lapsille.
– Ruisleipiin painettiin reikä sarvesta tehdyllä muotilla ja ne ripustettiin katon rajaan kuivamaan. Se tapa on ollut Suomessa käytössä vielä 50 vuotta sitten, Hartola jatkaa.
Ruisleivän lisäksi kekrinä syötiin usein myös ohrarieskoja ja rinkeleitä.
– Rinkelit ovat lähtöisin luostareista. Muoto jäljittelee ristissä olevia käsiä. Rinkeli on lähes tuhat vuotta vanha keksintö, tietää Hartola.
Kekrinä syötiin myös paljon juustoja, sillä juustontekoaika loppui kekriin, kun lehmät otettiin sisälle ja niiden ravinto meni niin köyhäksi, että maidontulokin lakkasi.
Kekrinä kuitenkin tärkein ruoka oli lammas. Se oli samalla uhrilammas.
– 1700-luvulla papit yrittivät puuttua siihen, että ihmiset uhrasivat lampaita kekrinä, sillä sitä pidettiin pakanallisena, Hartola kertoo.
Talkkuna oli tuttu jälkiruoka kekripöydässä. Se sekoitettiin viiliin tai piimään ja syötiin marjojen kanssa. Toinen jälkiruoka oli kokonaisista jyvistä tehty pitkään haudutettu puuro.
Perinteisiä kekripöydän herkkuja pääsi maistamaan Raisiossa 4.11. kun Timalissa järjestettiin sadan hengen muinaispidot, jossa perinneherkkuja syötiin päreiden päältä.
Janica Vilen
