MUSEOT. Naantalin museon joulunäyttely avattiin Hiilolan vanhassa porvariskodissa 26. marraskuuta. Tänä vuonna näyttelyn teemana on joulun hahmot.
KEKRITÄR esittäytyy ensimmäisenä.
– Kekri ei varsinaisesti ole joulujuhla, vaan satokauden päätösjuhla. Kekritär on kuitenkin mukana, sillä monet kekrin perinteet ovat siirtyneet jouluun, kertoo Naantalin museon tutkija Mari Termonen.
Kekrittäret ja kekripukit eli naimattomat naiset ja miehet kiersivät talosta toiseen. Heille tarjottiin syömistä ja juomista. He pukeutuivat joko mahdollisimman pelottavasti tai huvittavasti. Monilla oli sarvet ja tuohinaamarit. Kekripukit saattoivat käyttäytyä irstaasti ja laulaa pilkkalauluja. Monet olivat päihtyneessä tilassa, sillä joka talosta sai viinaryyppyjä. Uskottiin, että mitä enemmän pukki humaltui sitä parempi tulee seuraavasta sadosta. Toisaalta, jos pukki joi jalat altaan, satokauden uskottiin menevän pilalle.
Kekripukista siirtyi piirteitä myöhemmin joulupukkiin, joka onkin näyttelyn seuraava hahmo.
JOULUPUKILLE on näyttelyssä laitettu punainen puku. Punapukuinen pukki on vaikuttanut Suomessa vasta 40-luvulta asti. Coca cola alkoi käyttää mainoksissaan punaista pukin pukua 30-luvulla ja USA:sta punainen puku siirtyi pikkuhiljaa myös suomalaiseen jouluun.
– Entisajan harmaanuttuinen pukki oli puolestaan monella tapaa samankaltainen kuin kekri- ja nuuttipukit, vaikkakaan ei niin pelottava. Tosin perinteinen pukki saattoi tuoda myös risuja niille lapsille, jotka eivät olleet joulun alla kilttejä, kertoo Termonen.
Joulupukki on näyttelyssä sijoitettu joulukuusen viereen.
– 1800-luvun lopussa rikkaimmissa perheissä äiti askarteli koristeet yhdessä lasten kanssa. Kiiltokuvat ja kimmeltävät nauhat olivat suurimmassa osassa. Myös syömiset olivat suosittuja koristeita. Köyhempiin koteihin kuusi tuli vasta 1900-luvun puolella. Enkeliä on käytetty kuusen latvassa 1800-luvun puolella, mutta myös vielä 1900-luvulla tähden kanssa samoihin aikoihin, kertovat Termonen ja museonjohtaja Anne Sjöström.
Entisaikaan kuusi koristeltiin aattona ja vietiin ulos Nuutinpäivänä.
– Aluksi oli paljon pöytäkuusia. Ne sijoitettiin aina ikkunan eteen, jotta naapuritkin näkivät, missä perheissä oli varaa kuuseen, kertoo Termonen.
LUCIA-NEITO tuo valoa kansalle 13. joulukuuta. Lucian päivää alettiin viettää Suomessa 1930-luvulla.
– Perinne tulee Ruotsista. Suomessa varsinkin ruotsinkieli
sissä perheissä oli tavallista, että lapset ja nuoret heräsivät aamulla aikaisin ja esiintyivät vanhemmilleen ja tarjosivat kahvia ja pipareita, kertoo Sjöström.
– Kouluissa oli omat Luciansa, mikä oli sinänsä tylsää, että vain yksi sai olla Lucia. Kotona kaikki saivat olla. Mekin olimme siskoni kanssa Lucioita vuorovuosina teini-ikäisiksi saakka. Laulu opeteltiin ulkoa koulussa, joten kaikki osasivat sen. Ja kaikissa perheissä oli Lucian kruunu, kertoo Sjöström omasta nuoruudestaan 70-luvulla.
NUUTTIPUKIT kiersivät talosta taloon kekripukin tavoin 13. tammikuuta – tosin sillä erotuksella, että nuuttipukit keräsivät saamisensa kelkkoihin ja nauttivat saaliinsa yhteistuumin myöhemmin.
– Tarkoitus oli olla mahdollisimman pelottava. Nuuttipukkien päällä oli nurin päin käännetty turkki, sarvet ja tuohinaamari tai hiilellä noettu naama, kuten kekripukilla. Pukkeja saattoi tulla monta kerrallaan, joista yksi oli pääpukki, kertoo Termonen.
– Tämä oli voimakas perinne nimenomaan rannikolla. Monilla alueilla se on nykyään täysin kuollut, mutta esimerkiksi Uudessakaupungissa ja Kemiönsaarella lapset kiertävät naamiaisvaatteissa ovelta ovelle keräämässä karkkia. Harvempi enää pukeutuu pukiksi, vaan nuuttipukkeilu on ennemminkin virvontaa vastaava perinne, tietää Sjöström.
TIERNAPOJAT ovat nykyäänkin hyvin tunnettuja hahmoja. Kuningas Herodes, Murjaanien kuningas, Knihti ja Mänkki kiertävät talosta taloon jouluaaton ja nuutinpäivän välisenä aikana.
– Tyypillistä oli, että tiernapojat esittivät hyvin taidokkaita lauluesityksiä. Perinne elää vahvasti esimerkiksi Oulun seudulla, mutta se on monille tälläkin seudulla tuttu kouluista, sanoo Termonen.
Alun perin tiernapojat olivat lähinnä opiskelijoita, jotka keräsivät lauluillaan rahaa ja kynttilöitä. Usein liikkeellä oli samaan aikaan monta ryhmää ja siksi ryhmien välillä oli kova kilpailu.
– Nykyään monet aikuisetkin, erityisesti laulun harrastajat, lähtevät kierrokselle tiernapoikina museosta kerrotaan.
Janica Vilen
