JUHLAVUOSI. Naantalin Rymättylässä perustettiin VPK vuonna 1936. Samaisen vuoden alussa astui voimaan palolaki, jonka mukaan jokaiseen pitäjään oli perustettava oma palokunta. Perustavassa kokouksessa 22.12.1935 hyväksyttiin paikallisen VPK:n säännöt ja seuraavana kesänä suoritettiin jäsenhankintaa. Palokuntaharrastus sai hyvän vastaanoton: Toimivia jäseniä liittyi 60 ja kannatusjäseniä 33.
VPK:n varsinaiseksi juhlapäiväksi muodostui 23.7.1936, jolloin aktiivitoiminnan jäsenet kokoontuivat ensimmäistä kertaa harjoituksiin.
Vaikka niin kalusto kuin hälytystehtävien luonne ovat muuttuneet vuosien saatossa huomattavasti, rymättyläläisten avustusinto on VPK:n päällikkö Mika Lehväsen mukaan säilynyt ennallaan.
– Nykyisin 21-henkisen hälytysosaston ja sen alaisuudessa toimivan ensivasteryhmän lisäksi meillä on innokas nuoriso-osasto, jonka vahvuus on 18 henkeä. Lisäksi VPK:n emännät järjestävät tapahtumia, Lehvänen toteaa.
– Tulijoita riittäisi enemmänkin, jos vain tilat mahdollistaisivat sen. Nykyinen paloasema on auttamatta tullut tiensä päähän, eikä täytä enää sille asetettuja vaatimuksia, Lehvänen lisää.
Tilan puutteet on kaupungin päässä huomattu, sillä tilalaitoksen investointisuunnitelmaan kirjattuun Rymättylän paloaseman uusinvestointiin on varattu varoja vuosien 2018–2019 taloussuunnitelmissa.
Rymättylän VPK:n hallituksen puheenjohtaja Markus Luotonen sanoo, että Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen kanssa solmittu sopimus samalla sekä velvoittaa että tuo etuja.
– Olemme varsinainen sopimuspalokunta, joka tarkoittaa sitä, että miehitetyn auton pitää olla liikenteessä viiden minuutin sisällä hälytyksestä. Auto ei ole jäänyt koskaan talliin, vaikka palkkatyön ohella tätä tehdäänkin. Ne, joilla on yötyötä, lähtevät hälytysajoihin päivällä ja toisin päin, Luotonen selittää.
– Vuosi sitten maaliskuussa VPK laajensi toimintaansa ensivastetoimintaan, joka on lisännyt tehtävien määrää, jatkaa Luotonen.
Rymättylässä vuosina 1979–2006 palopäällikkönä työskennellyt Lauri Laine kertoo, että VPK:lla on ollut aina erityinen asema pitäjässä.
– Saaristo-olosuhteet luovat hyvin erilaisia haasteita pelastustyöhön. Perinteisten sammutustehtävien lisäksi on vesiliikenneonnettomuuksia, kolareita ja puunkaatumisia, Laine pohtii.
Erityisen tärkeänä kehityskohteena Laine mainitsee navigaattorin.
– Vuonna 1989 vielä vain unelmoitiin sellaisesta laitteesta, joka kertoisi kohteen sijainnin automaattisesti. Ennen sijainnit kun saatettiin ilmoittaa läheisten latojen mukaan, ja harhaanajon mahdollisuus oli aivan eri luokkaa kuin tänä päivänä, hän heittää esimerkkinä.
Katariina Mäkinen-Önsoy
