Sähkötekniikan erikoismuseon Paimion Sähkömuseon avaamisesta tulee kesäkuun puolivälissä kuluneeksi 20 vuotta. Juhlavuottaan museo viettää valoisissa merkeissä Valoa kansalle -teemanäyttelyn myötä.

Inspiraatio näyttelylle syntyi tänä vietettävästä YK:n nimeämästä kansainvälisestä valon vuodesta. Jatkuvasti saatavilla oleva sähkövalo on meille nyt jo itsestäänselvyys. Saamme niin paljon valoa kodeissamme ja työpaikoillamme, riippumatta vuorokauden- tai vuodenajasta, kuin vain suinkin haluamme. Valonlähteiden kehitys ja kehittyminen jatkuu lakkaamatta.

Hehkulamppu, jonka merkitystä sähköisten valonlähteiden pioneerina ei voi kiistää, on vasta hiljattain alkanut väistyä energiatehokkaampien lamppujen tieltä. Vuorossa on LED-valojen näytön paikka. Valoa kansalle -näyttelyssä palataan muistelemaan, mistä kaikki alkoi, ja miten sähkövalon loiste valloitti elämämme.

Näyttelyä on ollut toteuttamassa työryhmä Salla Ahvenjärvi, Reino Hyytiä, Laura Lankinen, Jouni Lehtiranta ja Antero Tuominen. Museon perusnäyttelyn maatalousnurkkaus on saanut myös mielenkiintoisen lisän, kun Eläkeliiton Paimion yhdistys on tuonut näyttelyyn luomansa lehmävasikan (koko 85 senttiä korkea, 114 pitkä ja noin 40 senttiä leveä), joka tämän kuun alussa osallistui Seinäjoella järjestettyyn Lehmänäyttelyyn yhdessä 103 muun ”lehmäluomuksen” kanssa.

Paimion Sähkömuseo (Vistantie 24a) on avoinna 9.8.2015 asti ti – pe klo 11 – 18, la – su 12-16 sekä 10.8. – 31.8. ke – pe klo 13 – 18 ja la – su klo 12 – 16, ja muulloin sopimuksen mukaan. Juhannuksena 19. – 22.6. museo on suljettuna. Museossa toimii kesällä myös Paimion matkailuneuvonta, museopuoti ja holvikahvila.