Welcome to Turun Seutusanomat   Click to listen highlighted text! Welcome to Turun Seutusanomat
Koti Tagit Näyttelyt

Tagi: Näyttelyt

Uusi kaupunkilainen -näyttely kokoaa yhteen Uudenkaupungin inspiroimia maalauksia ja valokuvia

NÄYTTELYT. Uudenkaupungin Kulttuurikeskus Crusellissa Liljelund-hallissa on esillä valokuvaaja Jari Laurikon ja hänen puolisonsa, graafikko-kuvittaja Hanna Laurikon Uusi kaupunkilainen -näyttely. Se koostuu noin 60 teoksesta, joihin...

Kolme taiteilijaa tuovat esiin naisen ääntä Lemun kirjaston taidenäyttelyssä

MASKU. Lemun kirjastossa voi marraskuun aikana tutustua Naisen ääni muinaisuudesta tulevaisuuteen -taidenäyttelyyn, jossa on esillä kolmen eri taiteilijan teoksia. Esillä on muun muassa runoja, mandala-kuvioista...

Marraskuun monipuolinen näyttelykattaus johdattaa vedenalaiseen maailmaan ja pieneläinhautausmaille

KAARINA. Kaarinassa voi marraskuun aikana tutustua kolmeen, keskenään hyvin erilaiseen näyttelyyn, joista kaksi on Kaarina-talossa ja yksi Piikkiön kirjastossa. Kaarina-talon ensimmäisestä kerroksesta löytyy neljän eri...

Kaarina-Teatterin näytelmien hahmot heräävät uudelleen eloon pukunäyttelyssä

KAARINA. Kaarina-Teatterin lukuisia näytelmiä puvustaneiden Anniina Kuulan, Sirpa Niemelän ja Kirsi Vaaran puvustuksia voi käydä ihailemassa Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa 29. syyskuuta asti. Näyttelyssä esillä olevat...

Taivassalon kirjastossa esillä virkattuja koiria kesäkuun ajan

Näyttely on Mirkku Aallolle toinen, jossa on hänen käsitöitään esillä. Koirien lisäksi Aalto virkkaa monenlaisia eri töitä. TAIVASSALO. Taivassalon kirjasto avautui asiakkaille jälleen 7. kesäkuuta oltuaan...

Kaarina-talolla kahden näyttelyn helmikuu

Kaarina-talolla 1.–28.2. esillä oleva Outbreak perehtyy epidemioihin. Samalla aikavälillä rakennuksen toisesta kerroksesta löytyy puolestaan erilaisiin rakkaustarinoihin paneutuva Teinirakkautta-näyttely. KAARINA. Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa päästään perjantaista 1....

Raision Tilkkureiden näyttelyssä yhdistyy uusi ja vanha

Vuonna 1998 perustettu Raision Tilkkurit ry viettää ensi vuonna 20-vuotisjuhliaan. Juhlavuoden kunniaksi maaliskuisia Valtakunnallisia tilkkupäiviä juhlitaan isosti Raisiossa; Vaisaaren koululla, kaupungintalolla ja kirjastossa. Tänä...

Luonto inspiroi kuvataiteilija Tiina Vainiota

Naantalin taidehuoneen kesäkauden ensimmäisenä näyttelynä nähdään turkulaisen taitelija Tiina Vainion Kukkaniityillä ja metsissä – maalauksia ja grafiikkaa. KUVATAIDE. Taidehuoneen kesän avasi 18.5. puistojen ja...

Viheriäinen kertoo tarinoitaan Raision Kameroiden valokuvanäyttelyssä

RAISIO. Raision kirjastotalon musiikki- ja taideosastolla 2.1.–28.2. esillä olevassa valokuvanäyttelyssä esittäytyy Viheriäinen Raision Kamerat ry:n ikuistamana. Näytillä on kuvia yhteensä seitsemältä kuvaajalta Leila Korhoselta,...

Syksyn näyttelytarjonnassa maalataan mielenmaisemia

Rymättylässä on Taina Julinin maalaustöiden näyttely 14.9.–13.11., Raision museo Harkossa kokoelmanäyttely 2.9.–20.11., Naantalin kaupunginkirjastossa Arvo Reinikaisen taidenäyttely 1.–30.9. sekä Naantalin Taidehuoneella Kirsti Vaalikiven näyttely...
Skip to content Click to listen highlighted text!