Raisiosta on löytynyt koti monelle uudelle kansalaiselle

Torikaffella: Maassa maan tavalla – kulttuurien yhteen sovittaminen ei ole mahdotonta

Turvapaikkaa vuonna 1990 Suomesta hakeneen Monica-Ioana Cioara-Lehtosen mukaan työ on paras tapa integroitua yhteiskuntaan. Jokainen haastatelluista uusista kansalaisista sanoo, että Raisiossa on hyvä elää. Myös kokemukset muista suomalaisista ja raisiolaisista ovat jokaisella myönteisiä. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Raisiossa asuu ennätyksellinen määrä uusia Suomen kansalaisia. Seutusanomien haastattelussa saadaan lukea raisiolaisten Somaye Beigin, Monica-Ioana Cioara-Lehtosen ja Traci Ngangjohin hyvin erilaiset tarinat heidän matkastaan Suomen kansalaisiksi. Jokaiselle heistä kansalaisuus myönnettiin viime vuonna.

Tiesitkö?

Turun kaupunki on järjestänyt juhlan uusille kansalaisille vuodesta 2004 alkaen, vuonna 2012 Raision kaupunki liittyi tapahtumajärjestelyihin, jonka jälkeen vuonna 2014 mukaan tulivat kaikki Turun seudun kunnat.

Juhlan ja tunnustukset on ideoinut Hissu Kytö, ja Turun juhla oli ensimmäinen laatuaan Suomessa.

10. huhtikuuta järjestetyssä juhlassa vuoden 2018 uusturkulaisena palkittiin Ali Sagal ja monikulttuurisuusteko -tunnustuksella Nuorten TyöTuki ry, jotka tekevät tahoillaan töitä entistä suvaitsevaisemman Turun puolesta.

Tämänvuotinen juhla oli Turun seudun kuntien yhteinen onnittelutilaisuus reilulle 600:lle viime vuonna Suomen kansalaisuuden saaneelle Kaarinan, Liedon, Maskun, Naantalin, Raision, Ruskon ja Turun asukkaalle.

HENKILÖKUVA. Huhtikuussa järjestettyihin Turun seudun uusien Suomen kansalaisten juhliin oli kutsuttu ennätysmäärä eli 60 Raisiossa asuvaa uutta kansalaista.

Monica-Ioana Cioara-Lehtonen saapui Romaniasta vuoden 1990 huhtikuussa turvapaikanhakijana Suomeen.

– Se oli vallankumouksen aikaa, jolloin uutta, rauhallisempaa elämää lähdettiin hakemaan muualta. Siitä on nyt tasan 28 vuotta eli olen isomman osan elämästäni asunut täällä kuin Romaniassa, nyt 50-vuotias Cioara-Lehtonen sanoo.

Vaikka Suomessa ei ollut silloin paljon vielä turvapaikanhakijoita, Cioara-Lehtonen sai kokea hyvän vastaanoton.

– Olihan se silloin vielä kovin outoa – molemmille osapuolille – minulle 22-vuotiaalle nuorelle naiselle ja täkäläisille. Silti kaikki ottivat minut ystävällisesti vastaan heti vastaanottokeskuksessa Lahdessa, jossa olin kaksi ensimmäistä kuukautta, sekä Turun seudulla, jossa olen asunut siitä asti, hän kiittelee.

Työ helpottaa integroitumista

Onnellinen Cioara-Lehtonen on myös siitä, että hän sai työluvan todella nopeasti. Työ on hänen mukaansa paras tapa integroitua yhteiskuntaan.

– Työhistoriani on värikäs: Kokemusta minulla on muun muassa ravintola- ja henkilöstövuokraustöistä. Hesburger otti minut töihin vuonna 1992, kun en edes vielä osannut suomen kieltä kunnolla, siitä olen edelleen kiitollinen. Etenin yrityksessä roskapojasta pian vuoropäälliköksi ja ravintolapäälliköksi. Vuonna 2014 lopetin kaiken kaikkiaan 23-vuotisen urani ravintolaketjussa Naantalin Hesburgerin yrittäjänä, nykyään VMP Groupissa työskentelevä Cioara-Lehtonen toteaa.

– Jos on valmiudet työtä tehdä, siihen täytyy mielestäni antaa myös mahdollisuus. Onnekseni en ole koskaan joutunut kokemaan ennakkoluuloja. Toivon, että ymmärrystä puolin ja toisin löytyisi vähän enemmän. Olen käyttänyt sellaista vertauskuvaa, että vaikka yksi oksa olisi huono, koko metsä ei sitä ole, hän lisää.

Cioara-Lehtonen lyhentäisi byrokratian prosesseihin kuluvaa aikaa tilanteesta riippuen.

– Tiedän tilanteita, joissa työlupaa on jouduttu odottamaan suhteettoman kauan, sellainen on raskasta niin hakijalle kuin yhteiskunnallekin. Byrokratian rattaisiin itse sen sijaan jouduin kansalaisuutta hakiessani. Haku viivästyi, koska ensin ei ollut mahdollista olla kaksoiskansalainen, ja sitten kun oli, kielitodistukseni todettiin vanhentuneen. Työkiireissä se jäi, kun kielikokeetkin olivat Turun seudulla aivan tupaten täynnä. Lopulta suoritin Raumalla kielikokeen uudelleen ja sain haettua kansalaisuutta, hän muistelee hymyillen.

Koti on siellä missä on turva

Somaye Beigi pakeni synnyinmaastaan perheensä mukana yli kymmenen vuotta sitten. Tuosta ajasta Suomessa hän on asunut seitsemän vuotta. Raisiolainen hänestä tuli viime vuonna. Kuva: Somaye Beigi.

Helsingissä seitsemän vuoden ajan asuneesta lähihoitaja Somaye Beigistä, 29, tuli raisiolainen viime vuonna.

– Muutin hoitovapaan ajaksi tänne lähemmäksi vanhempiani. Toivon, että voin löytää täältä alan töitä, joita olen tähän mennessä saanut tehdä pääkaupungissa, Beigi kertoo.

Beigi pakeni perheensä kanssa Iranin levottomuuksia yli kymmenen vuotta sitten. Neljä ja puoli vuotta perhe oli Turkissa, jonka jälkeen matka jatkui myönteisen turvapaikkapäätöksen saamisen jälkeen Suomeen.

– Jyväskylän vastaanottokeskuksessa olin seitsemän kuukautta, jonka jälkeen muutin omaan kämppään Helsinkiin. Kaikissa maissa on tietysti hyviä ja huonoja puolia, mutta olen siitä onnellinen, että työelämässä olen tavannut pelkästään ihanan ystävällisiä ihmisiä. Suomi merkitsee minulle turvaa ja ennen kaikkea kotimaata, Beigi jatkaa.

Hyvät kokemukset karkoittavat ikäviä muistoja

Turvapaikanhakijana Suomeen nuorena tyttönä vuonna 2011 saapunut Traci Ngangjoh on asunut Raisiossa nyt reilun viiden vuoden ajan. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy.

Traci Ngangjoh, 24, on vuonna 2011 Kamerunista turvapaikanhakijana Suomeen saapunut nainen. Kun Ngangjoh tuli yksin uuteen maahan 16-vuotiaana, hänet sijoitettiin Turun vastaanottokeskukseen. Sittemmin hän pääsi muuttamaan omilleen Raisioon, jossa hän on viihtynyt nyt reilun viiden vuoden ajan.

– Kaksoiskansalaisuus ei ollut kohdallani mahdollista, joten nyt olen ainoastaan Suomen kansalainen, koska menetin synnyinmaani kansalaisuuden tässä prosessissa. Vaikka olen kahdeksan vuotta elämästäni asunut Suomessa ja puolet kauemmin Kamerunissa, alan omaksumaan paikallisia tapoja osaksi itseäni, Ngangjoh toteaa.

Pakeneminen tuntui pelottavalta ja sijoitusmaa alkuun vieraalta. Ngangjoh yrittää muistella positiivisia asioita ensimmäisiltä kuukausiltaan vastaanottokeskuksessa.

– Olihan se pelottavaa lähteä kotoaan täysin uuteen ympäristöön, ja kaiken lisäksi aivan yksin. Se oli vähän sellaista sumussa kulkemista, mutta päällimmäisenä mieleeni vastaanottokeskuksesta on jäänyt muistikuva ensimmäisestä hiihtokokeilustani, kaaduin ihan koko ajan, kertoo Ngangjoh.

– Siinä sain ainakin heti kunnollisen tuntuman lumeen, jota ei synnyinmaassani ikinä satanut. Nykyisin olen tottunut säätilavaihteluihin ja lumeenkin siinä määrin, etten edes kaipaa helteitä, hymyilee Ngangjoh.

Ngangjoh sanoo, että vaikka suomen kieli ei ole helpoimmasta päästä, hän tavaili uutta kieltä vauhdilla jo heti ensimmäisistä kuukausista alkaen. Kielikurssi löytyi Turun kristilliseltä opistolta, jossa hän opiskeli myös työelämää varten. Tällä hetkellä Ngangjoh on sairastumisen takia kuntoutuksessa, mutta unelmoi jo pian pääsevänsä toteuttamaan oppimiaan taitoja lähihoitajana.

– Toivon, että pääsen työskentelemään lasten parissa, se on kutsumukseni, Ngangjoh lisää.

Katariina Mäkinen-Önsoy